tulen läpi

Lauantai 2.7.2011 klo 17.35


Tulen läpi tai pitäiskö todeta, jotta ukkosen läpi..

Klo 15 kieppeilla keikkui ja jylisi täällä Muurlan kaupunginosassa semmonen ukkonen että huhheijaa vaan. Otin kaik töpselitkin irti seinästä ja ajattelin, että jos ei muuta niin menenpähän teatteriin. Ja ihan sama sataako vai paistaako, onhan minulla sadeasuja!

Teatteriesitys oli Muurlan opiston pihalla. Aloitus klo 16.00. Ja ihan oli kuin joku esirippu olisi vedetty auki: ukkonen ja pilvet haihtuivat mihin haihtuivatkin ja opiston pihamaa täyttyi ihmisistä. Taivas oli ykskaks nätti kun mikä!

Se, että ukkonen oli kiukutellut jossain, siitä muistuttivat ohi ujeltavat paloautot. Paloautot olivat kuin alkusoitto opiston ajoista kertovalle näytelmälle. Näytelmän nimihän on Tulen läpi.

Siinä se oli. Hyvä aikamatka menneeseen. Sarika Lipasti on luonikkaasti koonnut ja ohjannut Muurlan evankelisen opiston, nykyään Muurlan opiston, elämää, tapahtumia ja vaiheita. Aidon luonikkaita ovat näyttelijätkin, vaikka eivät mitään aitoja näyttelijöitä olekaan. Walliuksen Taina on hyvä. Walliuksen Matti on hyvä. Sanna Ajomaa on hyvä. Voivoi, miks heitä nyt erottelisin. Menkää katsomaan ihan ite! Sittenpähän näette! Ja musiikki, Markku Peimolan osuus, ansaitsee myös taputukset..  

 

 ..

http://www.muurlanseutu.com/7

KYLÄMATKA MUURLASSA KESÄLLÄ 2011  

Tulen läpi -näytelmän esitysajat ovat: ensi-ilta 2.7. klo 16, 3.7. klo 18, 6.7. klo 18, 27.8. klo 14.30, 28.8. klo 18. Liput viisi euroa, perhelippu kymmenen euroa. Pysäköinti Seuralan pihalla.

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini