lähisoppaa

Lauantai 16.3.2013 klo 13.46

Jos Sinulle tulee Salon Seudun Sanomat oikein sillai paperisena, niin lues tämän päivän lehdestä Vesa Käiväräisen " lisälista"! 

Käiväräinen kirjoittaa, faktaa pudottelee kaupungille jätetyistä ruokaan liittyvistä aloitteista.

Aloitteissa on haluttu lähiruoan käytön lisäämistä, on haluttu, että edes yksi koulu, yksi päiväkoti kokeilisi vuoden ajan ruoan valmistusta omassa keittiössä käyttäen raaka-aineina lähiruokaa siltä osin kuin sitä saa. 

Vaan kuinkas käy? 
Käiväräinen ynnää aloitetilanteen selkokielellä näin: eivät johda mihinkään. 

Ja mikseivät johda? 
Käiväräisen sanoin: Kaupungin päättäjät ja työntekijät elävät kahdessa eri todellisuudessa. 

Ja läimäys toisellekin poskelle: "Päättäjät, jotka toisella kädellä 
leikkaavat ja toisella kädellä nikkaroivat aloitteita kaikesta kivasta, pelaavat yksinkertaisesti kaksilla korteilla."

Kaksilla korteilla.

Käiväräinen varmaan tietää, että kolmannetkin kortit löytyvät. Ne ovat työn alla. Niitä laaditaan kevään strategiatyöseminaareissa, jotka seminaarit kaupungista joku (kaupunginjohtaja?) haluaa kohdistaa valtuutetuille.

Valtuutettujen tulee löytää vastauksia siihen, miten selviämme.

Kaupungin rahat on loppu ja konsteja selviytymiseen, siihen lupaukseen, että Salossa olisi hyvä elää, asua ja yrittää, haetaan kissojen ja koirien kanssa "opintomatkaillen" jo ihan muittenkin kaupunkien ( Seinäjoki, Lappeenranta, Imatra) kaduilta ja kujilta.

Joku taho on täysin unohtanut sen, että meillä on taustana kymmenen kuntaa ja olisi näissä omissakin nurkissa ollut hyviä juttuja, hyviä käytäntöjä, joita olisi voinut yhteiseksi hyväksi soveltaa ja käyttöön ottaa. Mutku Ei. Ei ja Ei.

Minun ennusteeni on, että näistä kolmansista korteista, joita taas ensi maanantainakin väännetään, niistä ei hyödy kukaan.

Toimialajohtajat kävelevät niitten korttien yli kevätkuraisin kengin heti kun lumet sulavat, eikä niistä papereista sen jälkeen edes kaupunginjohtaja erota mitä niissä luki!

Nii. Että tämmöstä häiriön poikasta on tulossa, ei siis sitä mitä kaupunginjohtaja odottaa. Ei löydy rahaa eikä löydy pelastusta! Ei niin kauan, kun vallankäyttö on toimialajohtajilla! Heillehän säästö on yhtäkuin leikkauslista, vaikka heilläkin jo pitäisi olla tarpeeks faktaa taustanaan eli se, että MukaSäästö tässä on MegaMeno jossain toisaalla.

Senkin on jo yks sun toinen luottamushenkilö huomannut, että omin nokkinensa ei sit pidä mennä mihinkään cityn toimipaikkaan. Täällä ei extempore -visiiteistä tykätä, ei myöskään siitä, että työntekijöitten kanssa jutellaan. Onkohan sama meno em. opintokäyntikohteissa?     

Sitä o nii mont mones! Ainaki ku avoimuurest puhuta!

..

Terkut Käiväräiselle! Jatka edes Sinä Salo -cityn asioitten tonkimista, penkomista ja pöllyttämistä!

13 kommenttia .