toinenki

Maanantai 7.4.2014 klo 23.31

Tämä blogi voisi olla sarjaa ”mitä tuli tehtyä”, osa kaks.

7.4.2014 valtuuston kokouksen esityslistalla oli myös tällainen asia: http://salo.tjhosting.com/kokous/20143173-4.HTM.

Eihän itse asiassa mitään, mutta minä jääväsin siinä itseni.

Totesin:

”Tiedän, että en ole lain mukaan esteellinen esityslistan asiaan no 39, mutta pidän itseäni moraalisesti ja eettisesti esteellisenä.

Kuulun tällä hetkellä Suur-Seudun Osuuskaupan edustajistoon ja kaavaesityksessä on esillä Salon seudun osuuskaupan viljavarasto, siinä suojelumerkinnän poisto myllyrakennuksen osalta.

Haluan olla osallistumatta em. esityslistan asian käsittelyyn ja päätöksentekoon, koska joku voisi tulkita osallistumiseni nk. kytköksenä.”

Ja mihin tuo perustuu? Ihan vaan siihen, että kytköksistä puhutaan. Puhutaan, vaikka ei aina olisi aihettakaan. Minä en halua, että joku päivä joku sanoo minun olleen räjäyttämässä ”Osukaupan Myllyä” pois katukuvasta, että olen hyväksynyt po. kaavaratkaisun ja ihan vaan siks, että olen osuuskauppalainen. Että ”siks ku sil o niit kytköksii”.

Ei ole montaa päivää tästä uutisesta:

Kaavoituspäättäjillä kytköksiä S-ryhmään: ”Pahalta näyttää”

http://www.uusisuomi.fi/comment/592633

Kuntaliittokin on asiasta havahtunut: Kuntaliiton lakiyksikössä on tekeillä julkaisu esteellisyydestä kaavoituksessa. 

http://www.kunnat.net/fi/tietopankit/uutisia/2013/Sivut/2013-01-25-esteellisyys-kaavoituksessa.aspx

Iisalmen kaupungista löysin oikein kunnon ohjeenkin, ts. esteellisyysohjeet luottamushenkilöille:

http://www.iisalmi.fi/loader.aspx?id=3232d69f-4dba-4f11-a243-344407ab77b3  Milloinkahan moiset Salossa?

Ja hyvää selvitystä on tässäkin: http://www.pellervo.fi/otlehti/ot5_10/ot5_10b.htm

Yhdellä väliajalla kaupunginjohtaja Rantakokko totesi minulle, että ”ei sun olis tarvinnu itseäs jäävätä.” Totesin, että ”ei niin, mutta kun mul nyt vaan on tämmönen moraali.”

Moraalin tai moraalittomuuden perusteella sain paikaltani poistumisluvan ja tilalleni kaava-asian kohtaan tuli kokoomuksen varavaltuutettu Tatu Johansson. Taisi muuten äänestää siten kuin minäkin olisin äänestänyt (ellei olisi ollut tätä "osukauppahaittaa" ja olisin valtuutetun tuolilla pysynyt).



Osuuskaupan kohta löytyy täältä http://salo.tjhosting.com/kokous/20143173-4-3.PDF  sivulta 29 



sr 50, Salon seudun osuuskaupan viljavarasto, Mariankatu 12. Suojelumerkinnän poisto myllyrakennuksen osalta. Peruste: Salon kaupunginhallitus päätti lausunnossaan 14.10.2013, että purkamislupa myönne- tään myllyrakennukselle ja Salon rakennus- ja ympäristölautakunta myönsi purkuluvan 13.11.2013. Suojelumerkinnän poistaminen osayleiskaavasta myllyrakennuksen osalta noudat- taa Salon kaupunginhallituksen päätöstä.


..

Nii. Että tämmöst taas. Kun joku päivä purku alkaa, niin voi alkaa myös iso parku.

Mun puolesta myllyrakennuksen voisi sen omistaja, omistajan oikeudella hajottaa ihan vaikka heti.

"Erel oleva o iha mun henk.kohtane mielipire, ilma mittä kytköksi mihinkä suuntta!"

Kommentoi kirjoitusta.

mitä tuli tehtyä?

Maanantai 7.4.2014 klo 21.05

Mitä tuli tehtyä? Eikös sellainen tv -ohjelmakin taida olla, jossa noin kysytään?

Nooh, nyt ei tänä ehtoona ollut kyseessä tv -juttu, vaikka olihan se melkein. Tänään oli Salon kaupunginvaltuuston kokous ja siitä nyt sitten huomenna viimeistään kaupunkilaiset lukevat Salon Seudun Sanomista mitä valtuutetut päättivät, ts. mitä tuli tehtyä, mitä tuli päätettyä.

Esityslista, joka pöytäkirjan tarkastuksen jälkeen muuttuu pöytäkirjaksi, löytyy täältä: http://salo.tjhosting.com/kokous/20143173.HTM

Jospa aloittaisin lopusta päin. Tämä asia kun varmasti kaupunkilaisia eniten kiinnostaa: esityslistan asia no 42 ja

Rouskis Oy:n ja Turun Seudun Jätehuolto Oy:n yhdistymisestä ja yhdistymisasiakirjojen
hyväksymisestä päättäminen

http://salo.tjhosting.com/kokous/20143173-7.HTM

Se meni läpi.

Vähän hassulta kyl tuntuu, kun parutaan, että esim. synnytykset pitäis olla Salossa, mutta Rouskiksen kanssa halutaan Turun kanssa kimppaan. Äänet fuusion puolesta tais mennä niin, että sen puolesta oli 30 valtuutettua ja vastaan 21. Minä äänestin fuusiota vastaan. Ensin en meinannut tässä kohdin mennä edes puhujapönttöön sanomaan yhtään mitään,mutta kun siellä jo tarpeeks moni käväisi, niin menin sit minäkin muutaman sanan sanomaan (mm., että kyllä meillä omaakin osaamista jätteistä eroon pääsemiselle löytyy), plus kannattamassa Ritva Sinervon esitystä, että fuusiota ei hyväksyttäisi.

Ei fuusiolle esitti myös Jouni Eskola ja oli sitä mieltä, että "herroja tulee lisää ja palkat nousee pirusti". Muutakin sanoi. Löytyy täältä.

Noin siis kävi. Oli "oikke kunno puolest ja vasta ottelu", mutta ei sentäs tapeltu. Äänestyksen mukaan mennään ja aika näyttää oliko päätös hyvä vai oliko se huono.

Nettiuutinenkin löytyy jo:

http://www.sss.fi/uutiset/616108.html

Salo hyväksyi Rouskiksen ja TSJ:n fuusion

Salon Seudun Sanomat 7.4.2014 21:23:19

Salon kaupunginvaltuusto on hyväksynyt jätehuoltoyhtiö Rouskiksen ja Turun seudun jätehuolto Oy:n yhdistymisen. Fuusio hyväksyttiin valtuustossa noin tunnin keskustelun jälkeen äänin 30–21.

Useaan otteeseen yhdistymistä vastaan puhunut Ritva Sinervo (kok.) esitti fuusion hylkäämistä. Hänen esityksensä takana oli seitsemän muuta kokoomuslaista.

Sinervo ja Pertti Vallittu (kd.) jättivät päätökseen eriävän mielipiteensä.

Salon päätöksen jälkeen jätehuoltoyhtiöiden fuusion kannalla on 17 kuntaa 18:sta. Päätös puuttuu enää Sauvolta.

Kommentoi kirjoitusta.