arvokas vanhuus

Sunnuntai 10.8.2014 klo 10.49

On tässä muutakin menossa kuin pääministerin pukeutumiseen puuttuminen. Tämä juttu on tänään Salon Seudun Sanomissa

Vanhustenviikon teemana on tänä vuonna ”Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina.” Viikko on lokakuussa 5. – 12.10.2014.

Vanhustenviikon teeman pitäisi olla itsestäänselvyys ja joka päivä ja ympäri vuoden, mutta eipä vaan ole. Viimeisin ihmetyksen aihe löytyy naapurikaupungista Somerolta (SSS 5.8.2014). Somerolla on odotettavissa, että kaupungin ulkopuolella nyt yksityisissä hoitopaikoissa asuvat vanhukset siirretään ilman mitään neuvotteluja kaupunkiin syksyllä valmistuvaan palvelutaloon. 

Salolaisia vanhusten omaisia somerolaisuutinen ei taida kovin paljon enää uutisena hätkähdyttää, sillä tilannehan on kuin täältä meiltä kopioitu. Särkisalokodin ja Kajalakodin omaiset muistavat enemmän kuin hyvin miten heidän vanhustensa siirrot hoitokodeista hoidettiin ja järjestettiin. Valitusmahdollisuutta voidaan toki väläyttää, mutta ei sillä mitään merkitystä tai vaikutusta lopputulokseen ole. Asukas saa uuden osoitteen käteensä ja hänet muutetaan, tykkäsi hän siitä sitten tai ei.

Professori Sirkka-Liisa Kivelääkin on haastateltu. Professori antaa ymmärtää, että somerolaistilanne on vastoin vanhuspalvelulakia. Lain noudattaminen ja muuton aiheuttama vanhuksen kunnon heikkeneminen ovat professori Kivelän mielestä perusteita valittamiseen ja muuttopäätöksen kumoamiseen. Kivelän tieto on, että ainakin Orimattilassa ja Lappeenrannassa kuntalaisten ja omaisten vastustus on tällaisia pakkomuuttoja kaatanut.

Mielenkiintoinen tieto, mutta meillä yhtä tyhjän kanssa. Meillä täällä Salossa yksittäiset omaiset eivät edes uskalla omien läheistensä siirtoihin ja sijoituksiin, siinä koettuihin epäkohtiin puuttua pelosta, että he menettävät viimeisenkin mahdollisuuden saada kunnallista apua.

Ihmettelen vaan, missä ovat muiden päättäjien silmät ja korvat. Ihmettelen myös apulaiskaupunginjohtaja Kai Saarimaan sanomisia, kun hän antaa ymmärtää, että Someron mallin mukainen ajatus ei ole täällä ajankohtainen, ei rakentaminenkaan. Mihin apulaiskaupunginjohtaja Pahkavuoren ryhmäkodin tilanteen sijoittaa? Nettiyhteyden omaavat voivat kurkistaa vanhusneuvoston 24.4.2014 pöytäkirjaan, siihen, mitä siellä kerrotaan. Nykyisen Pahkavuoren tilallehan halutaan uudet tilat. Kun tilat on saatu, niin miten käy nykyisten pahkavuorelaisten? Saavat pysyä paikoillaan vai?

Toiseksi lukemisen kohteeksi kannattaa ottaa kaupunginhallituksen 23.6.2014 tekemä päätös, jonka mukaan se on hyväksynyt ja päättänyt esittää kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi Salon kaupungin vanhuspalveluiden suunnitelman vuosille 2014-2016.

Vanhuspalveluiden suunnitelma tullee nyt syksyn ensimmäiseen valtuuston kokoukseen ja jos vanhat merkit paikkaansa pitävät, niin valtuuston enemmistö hyväksyy sen muutaman kritiikkipuheenvuoron jälkeen niin, että nuija vaan kopsahtaa. 

Vanhukset ja heidän omaisensa saavat taas kerran tyytyä siihen mitä muutama lehtijuttu on virkamiesten suulla hehkuttanut: Salossa on kaikki hyvin, vanhustenhoitomme on joka tavalla, myös laadultaan valtakunnan tason raameissa, se kulkee käsi kädessä kaupungin strategisten linjausten ja talouden tasapainottamista koskevien vaateiden kanssa ja kotihoito on kaiken aa ja oo.

Tervepäinen ja -jalkainen, hän, jolla ei ole yhden yhtäkään vanhusta lähipiirissään ei osaa ilmeisesti edes kuvitella millaista menoa päivästä toiseen selviäminen yksin tai kaksin asuvien, huonosti liikkuvien vanhusten kodeissa ihan oikeasti on. Se tieto, mikä minun korviini on kantautunut on, että todella monessa paikassa kaivattaisiin ja tarvittaisiin muutakin kuin kotipalvelun ”vartin visiitit” per päivä. Lujilla se on henkilöstökin. Tulee kuulemma pauhuja, jos tekee jotain muuta mitä työntekijän toimenkuva vanhuksen kotona annettavaan palvelun osalta määrittelee.

Ei ole montaa vuotta siitä, kun valtakunnan tason uutisissa nostettiin esille hoitolaitosten epäinhimillisyyttä, sitä miten muutamissa paikoissa vanhukset makasivat märissä vaipoissa koko päivän. Saa nähdä kuinka kauan pitää odottaa, että vastaavaa infoa kerrotaan kotona asuvista pärjäämisen rajamailla horjuvista, hortoilevista ja harhailevista vanhuksista. Täytyy vaan toivoa, että sellaiset uutiset tulevat jostain muualta, mutta ei ensimmäisenä Salosta.

..

Näytti tämän päivän lehdessä (Salon Seudun Sanomat), sen tekstariosastollakin olevan muutama miinuspiste täkäläiselle vanhustenhoidolle. Piip juttu!

3 kommenttia .