Varsovas

Tiistai 18.11.2014 klo 15.52


Niin. Missä tuli käydyks?

Puolassa olin, Varsovassa ja "jossan siin ympäril". Se oli opintomatka ja järjestäjänä Varsinais-Suomen Kokoomusnaiset. Perilläolopäiviä oli vain neljä (13-16.11.2014), mutta järjestettyä ohjelmaa, tulemista - menemistä oli aamusta iltaan ja ihan ehtoota jatkettiin omin päin. Ihan hyviä "juoksuja" nekin. 

Tulkkimme Barbara Iwicka oli loistava. Hän ei ollut mikään vastavalmistunut likan tipsukka matkaopas (kaikki kunnioitus silti nuoria kohtaan, niitä vastavalmistuneitakin), vaan Puolan lähimenneisyyden kokenut nainen (meidän tarpeisiimme täydellinen tietotoimisto), joka suurella sydämellä ja viisaudella laajensi puolalaistietouttamme. Minä en ainakaan tiennyt maasta etukäteen paljon mitään. En tämän jälkeenkään voi itselleni isoja kehuja Puola -tietoudestani antaa, mutta jotain jäi mieleen.  

Se mistä tykkäsin oli, että historia oli esillä. Sitä oli joka puolella. Eivät pistä piiloon sitä elämää mikä heillä takanaan on. Esim. sodan tuhon kuvia oli mm. katujen varsilla. Ne näyttivät mitä paikalla oli ollut ja mitä siinä on nyt. Vanhoja valokuvia oli ravintoloissakin. Meikäläisellä on tupa täys vanhaa tavaraa ja tilpehööriä, mutta kyllä taidan niitä vielä lisätä. Ainakin vanhoja valokuvia. Mistäs lapsenlapset muutoin ihmettelemisen aihetta saisivat? No juu: googlettamalla, googlettamalla. Mutta laitan silti.

Käyntikohteemme olivat: muutama kirkko ja katedraali tietysti, vaikka niitten nimiä muistan ihan yhtä vähän kuin Perttelin kotiseutuyhdistyksen järjestämillä ulkomaan reissuilla olleita vastaavia kohteita. Kuninkaalliset residenssit ja palatsit (joissain käytiin sisälläkin) sekä teatterirakennukset katseltiin, upeat puistot ja maailmansodan muistomerkit koluttiin. Juutalaisuuden museo oli vaikuttava. Ainakin rakennukseltaan. Suomalaista,suomalaista. Vähän tuli Kiasma mieleen.

Sitten pääsimme parlamenttitaloon.Taisi olla kolmisen tuntia, kun siellä aikaa kului. Kaksi edustajista antoi meille aikaansa ja kysellä sai ihan mitä vaan. Vastaanotto oli todella sydämellinen, eikä ollut tarjoilussakaan valittamista.

Suomen Suurlähetystössä kävimme.Hyvä visiitti sekin, vaikka ei uusinta suurlähettilästä Hanna Lehtistä paikalla ollutkaan, eikä entistä eli Jari Vileniä, joka meitit sinne alunperin  (Budapestin vierailu) kutsunut oli. Ryhmämme vastaanotti Second Secretary Santeri Eriksson.

Vilenistä puhuttiin useaan otteeseen. Jos mies sai kehuja Unkarissa, niin saa hän niitä myös Puolan olonsa ajalta. Aiheet olivat mm. Suomi -näkymiseen liittyvää: joulupukki tulee Suomesta (eivät siis ole ruotsalaiset ehtineet tässä kohtaa edellemme, Vilen ehti ensin), kunniakonsulaattien verkosto on kasvanut, Suomi -taloja pelastetaan. Nuo nyt ainakin jäivät mieleeni.

Mieleen jäi myös Pekka Männistö ja hänen esityksensä OpusCapitan toiminnasta Puolassa. Puolaan "rantautunut" nuori mies piti esityksensä hotellissamme.

Frederic Chopin oli esillä. Konsertissakin istuimme. Esiintyvä taiteilija oli Iwona Klimaszewska

Mitähän vielä? Ruoka-, kahvi-, kapakkipaikat olivat aivan ihania. Siis kaikki, nekin. jotka sakkimme valitsi. Hotelli oli hyvä, vaikka ei siellä paljon muuta keretty olemaan kuin että nukuttiin ja aamiaisella käytiin. Uima-allasta kyl käytin joko illansuussa tai ihan aamusta (olispa moinen kotonakin).

https://www.facebook.com/SofitelWarsawVictoria

Hyvä reissu. Odottelen seuraavaa. Kiitos matkalla olleille ja HuoneKaverille, terkut ja näkymisiin.

..

"Jaa. Mitä mää ostin? Vaik mitä! Pari jakkuu (kokoustamiskäyttöön), yks ulkojakku (ei talveen) ja yks hame (tanseiski jottain tarvita). Ens kerral voisis ostosaikka mun puolest vähä vaik lyhenttä. Tai ei. Anti mennä entisse tappa vaa..

Nyy joku mietti, et olenk mää kokoomukse liittyny. En ol. V-S Kokoomusnaiset eivät reissuillas kato jäsenkirjan perä. Siit iso kiitos ja niiaus pääl.

Kenel viel kiitoksii? No Annel, joka järjest Salost lähtevil kyyri lentoasemal ja takasi." 

..

Lisäys 1.12.2014:

Poistan kuva-albumista "ilmaistaan mielipide" kuvan ja siinä olleen selityksen.

Kommentit

Jonkun ryhmän mielenosoitus alkamassa. Kuntavaalit nurkan takana = 16.11.2014. En ole löytänyt mitään infoa netistä miten on lopputuloksen laita. Ennustettiin kyl, että Civic Platform menisi johtoon.
Lähettäjä Marjatta / 18.11.2014

 

Otin kuvan 15.11.2014. Kuvasssa oli harmaantylsä iso hallintorakennus ja pihalla muutama mielenosoittaja. Eiköhän tuo jo ole nähty?


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini