mökkiläisten infoehtooLauantai 22.5.2010 klo 0.15 Tai oliko paremminkin inhoehtoo? Salon Helsingintien ja Kiskontien aluetoimikunnat järjestivät perjantai-illalla oikoratahankkeesta tiedotus- ja keskustelutilaisuuden Suomusjärven koululle. Olivat ajatelleet, että tilaisuuteen tulisi näitä "junan alle jääviä" mökkiläisiä, heitä, jotka eivät aikaisemmin ole näihin tilaisuuksiin päässeet tai jotka ovat ratahankkeesta olleet kokonaan pimennossa ja ovat kuulleet asiasta vasta hiljan ja senkin puskaradion kautta. Mökkiläisiä oli melkoinen määrä. Enemmän kuin peruskaupunkilaisia. Noloa oli se, että järjestäjät eivät olleet varautuneet semmoseen vempaimeen kuin mikrofoni. Siis semmonen, johon puhutaan jotta puhe kuuluu. Voivoi. Toinen nolo juttu oli se, liikennevirastosta paikalle ei oltu saatu ketään. Tiedotusaineistoa esittelivät aluetoimikuntien puheenjohtajat ja taas pitää sanoa voivoi. Aivan liian hiljaisella äänellä puhuivat. Olis tarvinnu järjestäjien pyytää tilaisuuden vetäjäksi yhtä mökkiläistä: näyttelijä Maija-Liisa Soinne. Oli selkeää puhetta ja varmasti myös kuului. Soinne on yksi junan alle jäävistä. Totesi saaneensa tiedon joltain nummelaiselta. Viimeks kun rataehtoo oli Muurlassa niin silloin kuultiin vastaava tapaus. Minul ei kyl ole vielä selvinnyt, että koskiko se Sammatin tienhaaran paikkeilla olevaa Kasvihuoneilmiötä vaiko tämän liikkeen omistajan ( vetäjän?) omaa kotia. Mutkan kautta hänkin oli ratahankkeen eteensä saanut. Kyllä se pikkusen hullulta tuntuu kun nyt tämä junarata voi mennä pyyhkästä, ainakin suunnitelmien mukaan, semmoisia reittejä ja alueita, jotka kierrettiin, kaarrettiin ja joita erityisesti varottiin silloin kun moottoritietä suunniteltiin. Ainakin muurlalaiset muistavat kuinka viime tipassa liito-oravat meinas tyssäyttää koko tien teon. Nyt ei tunnu esteitä olevan missään, oli sit tiellä oravat tai muinaismuistot. Suunnitellaan ja suunnitellaan ja samaan hengenvetoon ilmoitetaan jotta voi olla ettei tätä tämmöstä tule koskaan tai jos tulee niin tulee niin monen kymmenen vuoden jälkeen ettei se enää vaikuta. Höh! Vaikuttaa se. Kaikil meil on jonkunnäköinen perikunta ja mitäs sit jos maan, paikan arvo on kuoltuas nolla tai lempimökki, -paikka pyyhkäistään kokonaan kartalta! En tiedä tulinko ehtoosta ja annetusta infosta viisaammaks mut tulipahan käytyä. ..
Nyt ollaan jo lauantain puolella. Pitääpä katsoa päivän kävijät. Jokohan loppus? Mittarin pyöriminen? Äsken näytti tältä: kävijöitä 916 ja sivuille latauksia, kurkkauksia 8359. Sillä lailla.
|
Marjatta Halkilahti
