luulin jo

Keskiviikko 30.6.2010 klo 9.51


"Luulo ei ol tiero väärtti". Nii sano vanha kansa ja kyl se paikkas pittä.

Luulin jo kun salkkarin avasin, että nyt on Salo -cityn sote -vanhusosasto kunnostautunut ja lyönyt oikein kunnon infoa vaan sniff: ei ollukka.

Infoa oli ja ikäihmisten palvelusta, mutta se info on syömisestä, ruokailusta ja toiselta toimialalta, ei sosiaali- ja terveystointa. 

Plussapisteitä annan keittiöskälle Hilkka Pietilälle. On siin Hilkka osannut oivaltaa tiedottamisen merkityksen. Ja plussaa myös siitä, että ylitetään rajoja yli toimialojen. Lisää vaan tämmöstä touhua, ts. kaik mahdolliset paikat ja tehtävät ja asiat ja palvelut toinen toistensa yhteistyöhön ja hyötykäyttöön, olivat ne sitten lasten, nuorten tai vanhusten juttuja.

Vanhukset voivat ihan hyvin käydä kouluilla syömässä. Mitä siihen voisi liittää, siihen tilanteeseen? No esimerkiksi semmosen, että koululaiset voisivat pitää muutaman minuutin koulupäivätauon ja esittää jotain. Ihan vaan vaik muutaman laulun lurauttaisivat. Joku jumppatuokio ennen syömistä voisis kans olla aika mukava tapahtuma. Kyllä niitä juttuja keksitään kun vaan pikkusen aikaa aivonystyröitä hieroskellaan.

Iloista tätä päivää. Mun on lähdettävä nyt tien päälle.  

 

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini