En tiedä mitä kello oli mutta yöllä heräsin siihen, että ukkosti. En minä siihen ääneen niinkään herännyt vaan siihen, että leimui ja leiskui. Oli kuin olisi ollut jossain ilotulituksessa.

Tykkään nukkua pimeässä. Pienikin valonhäivähdys säpsähdyttää, jos se paukahtaa päälle, paukahtaa esille yhtäkkiä.

Se, että jossain tilassa ( muualla kuin makuuhuoneessa) palaa valo, yövalo tai syysvalo tai jouluvalo tai talvivalo, mitä tuikkuja noita nyt onkaan, jos niitä palaa koko ajan niin ei se semmonen minua haittaa, ei haittaa tippaakaan. Mutta äkkinäiset valot, ne ovat vallan kauhiat! Ja viime yönä niitä sitten oli.

Vähän aikaa käänsin ja väänsin. Kyljeltä toiselle. Sitten annoin periksi. Nousin ylös. Kävin kiskomassa tietsikan ja teeveen piuhat irti seinästä. Ihan vaan varoiksi ( minult on tietsikan modeemi pari kertaa paukahtanut rikki, vaikkei se ukkonen ollut edes tässä mun tupani päällä). 

Nyt on valoilmiöinen yö muisto vain ja on uusi päivä. On jo puolpäivä ja vähän ylikin ja valoilmiönä on nyt aurinko. Siinä se taas on ja porottaa. Lämpömittari alkaa kummasti nousta viime viikon lukemille.

Jossain päin maapalloa on nyt justiinsa ankarin talvi mitä koskaan, jossain päin ihmisten kodit, asumukset uhkaavat hukkua, mutta meitil täällä pohjosesSuomes, meitil on rantautunut joku pahuksen tropiikki- ilmiö.

Kyl lämmyne kiva on, mut ei täs mittä jatkuva hellet kaivattais. En ainaka mää!

Nyt mun tarttee reipastua ja mennä pihalle. Kastelemaan. Yöllä ei ole tullut kuin vaivaiset kaks milliä vettä. Alkaa tuntua siltä, että jos pihan puut ja puskat ja kukkasentrontit osaisivat huutaa, niin nyt ne huutaisivat. Ne huutais kurkku suorana: VETTÄÄ!

..

Jaa, et kui mun kinttun voi? Kiitos, toivos on hyvä elää.

Perjantaina kävin teekoossa.

Vähän nolotti. Ei se, että sinne menin vaan se, että minut huudettiin nimeltä vaikken ollut vielä edes ilmoittautunut.

Lapun olin just ehtinyt itselleni painaa. Siis sen odotusnumerolapun. Siinä luki, että odotusaikanne on noin 3 minuuttia. Minulta ei siis mennyt minuuttiakaan.

Hoitohuoneeseen kiitos. Oli hyvä hoitaja. Ja oli haavoja nähnyt riittävästi. Sanoi, että hänen mielestään mun kinttu alkoi näyttää ihan hyvältä. Vaihdettiin vähän hoitoa jos vaikka pärjäisin jatkossa ilman päivittäistä teekoota. Ja eilen pärjäsinkin. Ihan hyvin. Oli muuten eka päivä, jolloin en ottanut edes särkylääkettä.

Antibiootti tässä kait on pikkupakko loppuun saakka syödä mutta muuten, muuten alkaa olla tuo kluttaunu, kehno, töttöröö olotilani muisto vain. Nii! Uudemman kerran: toivos on hyvä elää. Ja puolen vuoden päästä: "Ettenpäi!" sano mummo lumes! Siihenkin sopii jotta toivos on hyvä elää..