jottain järkkeSunnuntai 12.9.2010 klo 19.15 http://www.sss.fi/uutiset/159192.html Kunnantalot uuteen käyttöön SalossaSalon Seudun Sanomat 12.9 2010 17:57:55 Nykyiseen Saloon kuuluvien Kiikalan, Perttelin, Suomusjärven ja Kuusjoen kunnantaloihin suunnitellaan nuorisotiloja. Ensimmäisen luonnoksen mukaan Kiikalan kunnanvirastoon rakennettaisiin nuorisotila yläkertaan. Kiikalan kunnanvirastossa on valmiina esikoulu ja osa päivähoitoa. Perttelin nykyisistä Hähkänän ja Inkereen nuorisotiloista sekä Hähkänän kuntosalista luovutaan ja kaupungintalon valmistuttua nuorisotila ja kuntosali siirretään Perttelin kunnantalolle. Salon kaupungintalon valmistuttua vuoden päästä Perttelissä olevat toiminnot eli henkilöstöhallinto ja Kuusikon sosiaaliyksikkö muuttavat pois Perttelistä. Suomusjärvellä kunnan tilat ovat kahdessa eri rakennuksessa. Nuorisotila siirtyisi Purolan rakennuksen alakertaan. Kuusjoella tilanne on eniten auki. Jos kunnantalo pidetään käytössä, mahtuvat nuorisotila ja kirjasto sinne. Kunnantalojen käytöstä ei ole vielä päätetty mitään. Valtuuston on tarkoitus ottaa kantaa palveluverkkokuvioon lokakuussa. Jos päätökset lyödään kiinni, tulee nuorisotilojen muuttaminen ensi vuoden budjettiin. Nuorisotilojen kunnostustarpeeksi on arvioitu yhteensä 75 000 euron verran.
.. Paikkoja nuorille? No hyvä! Kunnostustarve 75 000 rahaa! Ja mitähän niissä nyt erityisesti tarttee kunnostaa? Onhan niissä nytkin toimintaa! .. Jos paikoille ei muuta tartte tehdä kuin vähän maalata niin antakaa hyvät päättäjät maalit, sutit ja muut tarvikkeet nuorille itselleen käteen ja pistäkää pystyyn kunnostustalkoot. Jäisi jottain kustannusta vähä vähemmäks! Joku tekniseltä puolelta joutanee ( ?) työnjohtajaksi. Nuoret oppisivat jotain "pientä pintaremonttia" -kikkoja. Joku päivä nuori on siinä iässä, että hän rakentaa, korjaa ja kunnostaa itselleen, perheelleen. Tulishan tässä sivussa se semmonenkin juttu, että paikat pysyvät jatkossa siistimpänä ja kunnossa, kun nuoriso on niitä itse saanut olla laittamassa!
|
Marjatta Halkilahti
