rahan käytöstäKeskiviikko 28.3.2012 klo 10.41 Vai niin! Se oli ensimmäinen reaktio, kun tämän päivän lehteä luin. Ei sentään mennyt aamukaffee väärään kurkkuun. Salkkarissa on iso meteli keskusvaalilautakunnan rahankäytöstä. Eilen lehti antoi esimakua siitä miten Salon kaupungissa viime vuosi on rahan käytön osalta eletty. Rahat ovat loppuneet sosiaali- ja terveystoimelta, kaupunkisuunnittelu-, kulttuuri- ja kirjasto- sekä liikunta- ja nuorisolautakunnalta. Nyt on sanomista keskusvaalilautakunnan rahankäytöstä, lähinnä sihteerin palkkiosta. Vertailuakin on löytynyt. Kuntaliitoksellisessa Hämeenlinnassa ( 67 000 asukasta) keskusvaalilautakunnan sihteeri ei saa erillistä korvausta, vain normaalit ylityökorvaukset, joita esim. pressanvaaleista kertyi 80. Salossa korvaukseksi on päätetty 20 000 euroa. Tai siis keskusvaalilautakunta on päättänyt. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja katsoo, että keskusvaalilautakunta ei ole toiminut valtuuston ohjeiden mukaisesti, nyt pitää järjestää neuvottelu ja jos ei siinä synny tulosta niin kaupunginhallituksen puheenjohtaja toivoo tarkastuslautakunnan miettivän, onko sillä mahdollisuutta puuttua asiaan. Huh ja Heijaa. Onks mahdollisuutta? Jaa-a? Jos minä olen jotain oppinut, niin jako menee näin: hallinnon ja talouden tarkastaa tilintarkastaja, tarkastuslautakunta on se, joka arvioi, ts. katsoo kaupunkilaisen näkökulmasta ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Jos eivät ole toteutuneet, niin minkäs teet. Huomauttaa, paheksua, arvostella aina voi, jos oikein on töpeksitty, mutta se johtaako se jatkossa parempaan tai parannukseen, se on jo vallan oma juttunsa se. Vai miten on homma edennyt esim. sosiaali- ja terveystoimen osalta? Viime vuonna se pisti 6 miljoonaa miinuksen puolelle. SeliSeli? .. Edessäni on salkkari vuodelta 2009. Siinä on juttu toukokuun valtuuston kokouksesta. Kuinka ollakaan, otsakkeena on tämä: " Salon miljoonasäästöt puhuttivat pitkään kaupunginvaltuutettuja" ja jatkuu: "moni päättäjä epäili lukujen toteutumista"! Huom. Uusi suuri Salo on tuossa vaiheessa 4,5 kk vanha! Nyt, 2012 tämän kaupungin olisi jo pitänyt päästä vaipoistaan, vaan eipäs ole, eikä tällä menolla, jos säästäminen = toimintojen lopettamista, tule pääsemäänkään! Valtuusto luottaa aivan liikaa siihen mitä toimialajohtajat esittävät. Se joukko, joka ei luota, se on häviöllä ja niinhän tuo entinen meno tulee jatkumaan! Tai sitten ei. Syksyllä on kuntavaalit!
|
Marjatta Halkilahti
