mielikuvitusbudjetti

Tiistai 17.6.2014 klo 12.28


"Kylmä o ja palellutta. Juhannuski tulos. Lämmittäk kettä tää aloleva uutine? 

- Mää en tier enkä ossa mittä muut sano ku et on se nii kiva ky yritettä.."

 

Salo yrittää pysäyttää velan kasvun ensi vuonna

Salon Seudun Sanomat 16.6.2014 22:47:10

Salo yrittää katkaista velkamääränsä kasvun ensi vuoden aikana.

Kaupunginhallituksen maanantaina hyväksymän talousarvioraamin tavoitteena on, että kaupungin vuosikate on ensi vuonna yhtä suuri kuin nettoinvestoinnit. Velkaa otettaisiin yhtä paljon kuin vanhoja lyhennetään, mutta velkamäärä ei enää kasvaisi.

Salolla oli huhtikuun lopussa pitkäaikaista lainaa 107 miljoonaa euroa eli vajaat 2 000 euroa asukasta kohti.

Velkaantumisen kuriin saaminen on välitavoite. Kaupungin talous on tarkoitus saada tasapainoon vuoteen 2017 mennessä. Parhaassa tapauksessa tulos nousee lievästi plussalle jo 2016.

Salo lähtee rakentamaan ensi vuoden talousarviota nykyisellä veroprosentilla, joka on 20,75. Myös kiinteistöverot pysyvät nykyisellään.


  • Vanha virsi

    Ja vuoden päästä viimeistään tehdään budjettiin korjauksia, totuttuun tapaan.

    Kyllä tollasen budjetin nyt vääntää kummoiseksi kukin haluaa, riippuen mitä sillä tavoittelee. Mutta toteuttakaapa se myös niin kuin lupaatte.... Peruspalveluista karsimatta.

    Investointeja on ainakin tälle ja ensi vuodelle niin paljon, että poistojen kuluvaikutukseen on kädet sidottu vuosikymmeniksi eteenpäin.

    Ja jollei budjettinne toteudu... kummat on yt-uhan alla, ne laatijat vai viattomat rivityöntekijät? Karsitaanko ylisuurta hallintoa vai lasten peruspalveluita?

    "Mielikuvitusbudjettia hyväuskoisille" kirjoitti eilen klo. 23:43

    Vastaa
  • Kiinteistövero

    ..."Myös kiinteistöverot pysyvät nykyisellään."

    Esimerkki: 1950-luvulla rakennettu reilun 100 neliön omakotitalo maaseudulla.

    Vuonna 2007 Kiinteistövero eur 35 vuosi. Kunta Kiikala.

    Vuonna 2009 Kiintaistövero eur 144 vuosi, Kuntaliitoskunta nyt Salo.

    NYT Vuonna 2014 Kiintaistövero eur 201,01 vuosi Kunta Salo.

    Surkuhupaisaa. Vain taivas Salon rahatarpeen rajana...

    "Vain taivas Salon rahatarpeen rajana" kirjoitti 17.6.2014 08:55

Jottain mielikuvitust se tääkin sit vissi vaa oli

http://www.marjattahalkilahti.fi/blogi/2014/06/11/1680

http://www.sss.fi/uutiset/639442.html

Ainaki Salon apulaiskaupunkijohtaja anto yks päivä salkkaris (Salon Seudun Sanomat) ymmärtää, et ei tän mittä pakolaissi nyy ol tulos. Ei niit voi otta. Siihe o häne mielest talourellise syy.


Kommentit

17.6.2014 14.17  Liisa

Kyl mielikuvitusta ainakin on riittänyt Salon talouden kohentamiseksi, mittää muuta ei sit oleka tapahtunut. Surkuhupaisaa koko touhu. Ja tottahan se on et lapset, vanhukset ja kaupungin rivityöntekijät tässä on suurimpia häviäjiä!
Hyvää juhannusta ja pilkkihaalarit kehiin ettei palellu!

21.6.2014 1.50  Marjatta

Apulaiskaupunginjohtaja hehkutti 18.6. salkkaris, että sosiaali- ja terveystoimen tulos oli viime vuonna erittäin hyvä ja että "kaikki tarkoituksenmukaiset palvelut ovat hoidossa."

Huhhuh!

Ei täs paranis viime vuotista kovin paljon kehua, kun tän vuotinen meno ja meininki on jo mis onkaan.

Tämä info löytyy 9.6.2014 pidetyn valtuuston kokouksen pöytäkirjasta, pykälän 61 liitteestä:

http://salo.tjhosting.com/kokous/20143174-7-1.PDF

"Vanhuspalvelujen toteutuneet toimintakulut ovat n. 350 000 ?
edellisvuoden vastaavaa aikaa suuremmat. Henkilöstökulujen
kasvu on n. 200 000?. Talousarvion toteuma on 32,2 %.
Toimintatuottojen kohtuullisen suotuisasta kertymästä
huolimatta vanhuspalvelujen talousarvion toimintakate tulee
ylittymään n.1,5 M?. Vuoden 2013 tilinpäätöksen toimintakate
oli 29,5 M? ja kuluvan vuoden talousarvion toimintakate on 28,4
M?. "

21.6.2014 1.57  Marjatta

Katos vaan.
Kopioin em. liitetiedon kaupungin sivustoilta, mutta matkalla (siis käskyllä tietsikalta kopiointiin) eurot ovat muuttuneet kysymysmerkeiksi.
Mul on varmaan joku ennustava tietsikka..


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini