meil ja muhalPerjantai 31.10.2014 klo 13.44 Salon vanhusneuvosto haluaa vahvempaa asemaaSalon Seudun Sanomat 30.10.2014 16:36:15 Salon vanhusneuvostoa ei kuunnella kaupungin päätöksenteossa niin kuin pitäisi, arvostelee vanhusneuvoston puheenjohtaja Seppo Laitinen. – Viime valtuustokaudesta on menty huonompaan suuntaan. Nykyinen sosiaali- ja terveyslautakunta on vetänyt liinoja tiukemmalle. Emme me ole olleet aikaisemminkaan lautakunnan kuultavina kuin kaksi, kolme kertaa vuodessa, mutta tilaisuudet järjestyivät paremmin kuin nyt, Laitinen sanoo. Laitisesta kehitys on nurinkurista, sillä vanhuspalvelulain mukaista lakisääteistä vanhusneuvostoa pitäisi kuulla aiempaa enemmän. Sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajan Saku Nikkasen (sd.) mukaan vanhusneuvoston mielipide painoi paljon esimerkiksi uutta vanhuspalveluiden suunnitelmaa tehdessä. Laitinenkin kuului ohjelman ohjausryhmään. Nikkanen ei kiistä Laitisen tuntemusta, mutta sanoo kuitenkin, että vanhusneuvostoa ei ole tietoisesti jätetty kuulematta lautakunnassa. No nii just! Nyt tarttis arvoisan vanhusneuvoston puheenjohtajan mennä peilin eteen! Tarttis kysyä kuka se kissan (tässä tapauksessa kollin) hännän nostaa, ellei kissa itse! Etteikö vaan pikkusen olisis hännän nostamisessa tarkistamisen varaa? Siis puheenjohtajalla itsellään. Nostan taas kerran esille joensuulaisten vanhusneuvostolaisten toiminnan. Voivoi vaan mikä meno, mikä meininki siellä on. Joensuun vanhusneuvoston tarkoituksena on vanhusten ja ikääntyvien ihmisten henkisten ja alueellisten tarpeiden seuranta, yhteyksien luominen eläkeläis- ja vanhusjärjestöihin sekä laitoksissa asuviin vanhuksiin.Vanhusneuvostossa on 12 kaupunginhallituksen valitsemaa jäsentä, jotka edustavat joensuulaisia eläkeläisjärjestöjä. Vanhusneuvoston toimintasäännön mukaisesti neuvosto
Heinäkuun 2013 alusta voimaan tulevassa laissa ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista vanhusneuvoston asettaminen säädetään pakolliseksi. Tasoero täkäläiseen on melkoinen. Salon kaupungin vanhusneuvosto toimii salolaisten vanhusten edunvalvojana kunnallisessa päätöksenteossa. Vanhusneuvosto tuo kaupungin palveluihin ja kaupunkisuunnitteluun ikääntyvien salolaisten näkökulman.
.. Yks mikä heti pistää silmään Joensuun vanhusneuvoston toiminnasssa on se, että vanhusneuvoston kokouksissa ei ole, siellä ei istu kaupungin määräämiä valvojia niinkuin Salossa. Jos kokouksissa joku käy, niin hän käy kutsuttuna selittämässä mitä pyydetty on ja sen jälkeen asianomainen poistuu kokouksesta! Ja muuten: mites Salon vanhusneuvosto on täta viimeistä lausetta "Vähintään kerran vuodessa vanhusneuvosto kutsuu eri yhteistyötahoja, kuten vanhus- ja eläkeläisjärjestöt sekä kaupungin toimialojen edustajat yhteistyö- ja neuvottelutilaisuuteen, jossa käsitellään ajankohtaisia vanhuspoliittisia asioita ja mahdollisia esityksiä kaupungin hallinnolle." toteuttanut? .. Tässä olisi ollut yks markkinarako nostaa profiilia: Saloa järkyttänyt vanhuksen murha! Aihe ei ole millään tavalla mukava, mutta joku info- ja keskustelutilaisuus kaupungintalolla olisi ollut paikallaan ja heti seuraavana päivänä, kun juttu tuli julki! Vanhuspalveluista sellaisen järjestämiseen ei ole, sillä eihän tässä ole pahemmin ollut muitakaan vanhus -tilaisuuksia. Vanhusneuvostolla olisi ollut tuhannen taalan paikka kohentaa imagoaan. Se olisi voinut rauhoittaa tapahtuneesta järkyttynyttä vanhusväkeä sekä heidän omaisiaan ja kertoa missä mennään. Poliisi kyllä toimi oikein, kun se julkisti heti mikä hoitofirma ja kuka työntekijä oli kyseessä, mutta tapahtuma tapahtumana varjostaa vielä pitkään kaikkia muita Salossa hyvin ja rehellisesti toimivia hoivayrityksiä, yrittäjiä ja heidän työntekijöitään. Varjostaa varmaan kunnallisiakin paikkoja! .. Kurkistin Salo -cityn sivustoille. Mikä onkaan tänään, tässä ja nyt akuutein info? Se on tämä: Salon Korvenmäkeen rakennetaan uusi jätevoimala(31.10.) Lounaisen Suomen jätelaitosten hankintarengas on kilpailuttanut sekalaisen yhdyskuntajätteen hyötykäytön. Ekokem Oyj voitti kilpailutuksen, joka koski hyötykäyttöä vuodesta 2018 alkaen. Salon Korvenmäkeen tullaan rakentamaan sähköä ja kaukolämpöä tuottava jätevoimala. Investoinnin arvo on noin 100 miljoonaa euroa. Hankkeella on merkittävä työllistävä vaikutus Salon seudulla. Välitön työllistävyys on arviolta 15 - 20 henkilöä. Lisäksi tarvetta tulee olemaan noin 10 jätteenkuljettajalle sekä kunnossapitopalveluille, joita hankitaan vuodessa usealla miljoonalla eurolla. Rakennusaikainen työllistävyys on 300 - 400 henkilötyövuotta.
Näin meillä! Viikonloppuja! Ja jaksamista! Hyvää pyhäinpäivää myös! |
Marjatta Halkilahti
