lissää kuust ja vähä joulustaki

Perjantai 26.12.2014 klo 23.54


Lisää infoa taivaankappale Kuun kotkotuksiin.

Saat uskoa tai olla uskomatta, mutta "paas korvan taa" ainakin nämä vanhan kansan muistiinpanot:

Kuu
Alakuun viimeinen ja yläkuun kaksi ensimmäistä päivää kertovat seuraavien päivien ilmat täysikuuhun saakka.
Jos joulupäivä sattuu uuden- ja täysikuun väliin on odotettavissa hyvä vuosi.
Kun parin vuorokauden vanhat kuun sakarat ovat terävät ja kirkkaat, muuttuu ilma kylmäksi. x)
Kun kuun sakarat ovat tylpät, himmeät tai kellertävät on odotettavissa sadetta tai tuulista.
Kirkkaana loistava täysikuu ennustaa kaunista ilmaa, mutta keväisin yöhallaa.
Kellertävä kuu merkitsee sadetta, punertava tuulta.
Suuri, vaalea kehä sumuilmalla kuun ympärillä merkitsee lumi- tai vesisadetta saman vuorokauden kuluessa. 

x) eilen ehtoolla oli tosi terävät sakarat ja sanoin Vanhimmalleni, että nyt tulee kylmä!

..

 

Jaa, että mitä sitä muuta kuin kuuta? 

Jos nyt vaikka vähän joulustani: En ainakaan stressannut itseäni millään ylimääräisillä. Ei tarvinnut.

Lapsenlapset tulivat jo aatonaattona ja sain heistä hyvät apulaiset koristamaan kuusen ja leipomaan valmistaikinasta joulutortut. Itse tein porkkana- ja lanttulaatikot sillai vähän huijaten, mutta kuitenkin. Tuo tarkoittaa sitä, että ostin valmiit raasteet ja sit "sävelsin ite". Peruna- ja maksalaatikot ostin. Poikani ja Miniäni olivat tehneet kinkulle korvikkeen = hirvenlihasta kääryleitä vai olivatko ne rullia. Oli kuin oli, ainakin ne olivat mielettömän hyviä. Ei mun tartte rehkiä sallatin teossakaan. Miniä sen tekee ja hyvän vaan tekeekin.

Aaton ohjelma oli varmaan suhtkoht sama kuin muissakin huusholleissa. Me söimme, kävimme kirkossa ja hautausmaalla, söimme, joimme glögiä ja odotimme pukkia. Kun lahjat oli jaettu, niin totesimme, että ei tässä enää mitään joulupuuroa jaksa, ei keittää, eikä syödä. Kyllä se puuro sentään keitettiin (taas Miniä), mutta vasta joulupäivänä, jolloin ruokapöytään tulijoiden määrä kasvoi neljällä. Ja jotta ei olis syötävät loppuneet, niin tuliaisiksi tuli saaristolaisleipää ja naminamisuklaakaakkua. Itse tehtyjä! 

"Nii. Että täntapast se täälpäi oli!"

Tämä Mamma on tyytyväinen sakkiinsa ja jouluunsa. Todella tyytyväinen. Kiitos!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini