selviytymisopas

Sunnuntai 1.2.2015 klo 20.14


http://www.marjattahalkilahti.fi/blogi/2014/02/14/1620

vaikkia yhtälö

Perjantai 14.2.2014 klo 12:11

Kai huomaat, että tämä teksti tässä

Milloinkahan Salo -cityn kotihoidossa kiikun kaakun pärjäävät ja/tai heidän omaisensa uskaltavat kertoa millaista se kotihoito ihan oikeasti on?

Ja milloin sosiaali- ja terveystoimi kertoo, miten paljon mikäkin maksaa? Esim. ambulanssireissut vanhusten kotien ja terveyskeskuksen välillä. Tai koteihin pikavisiittejä tekevien hoitajien matkakustannukset. Tai ruokien kuljetus. Niihin käytettävä aika? Siis sekä hoitajien että ruokien matkustusralliin? Tai noin kahdenkymmenen terveyskeskuksessa vanhuspaikkaa odottavien hoitopäivän kustannus. Vanhusten labrareissut? 

Tavallisilla kaupunkilaisilla ja etenkin heillä, joilla lähiomainen päivittäin hoitoa tarvitsee, olisi vino pino kysymyksiä, mutta eihän niihin vastata. Ja jos kysyt valtuutetuilta, niin eivät hekään tiedä, ei vaikka apulaiskaupunginjohtajan esittelyjen mukaan soten asioista silloin tällöin jotain päättävätkin. Mm. tällaista on tullut päätettyä: laitospaikkojen määrä alle maan keskiarvon. Valtuuston päättämänä kaupunginhallituksen tuloskortti näyttäää tältä 

Eiköhän tavoite tarttis olla siinä miten paikallinen tarve hoidetaan? Pitäisi muistaa myös tämä salkkarin pääkirjoituksen viimeinen lause: Muistamattoman ja itsestään huolehtimaan kykenemättömän ihmisen pitäminen kotona liian pitkään ei ole kotihoitoa vaan heitteillejättöä.

Valtakunnan tason suositukset ovat suosituksia, mutta Salossa päättäjillä on vissiin vaikeuksia lukemisen ymmärtämisessä tai sitten on niin, että osa ei edes välitä siitä mitä vanhustenhoidon eteen tarttis tehdä ja millä tarkkuudella koko kokonaisuutta, kustannukset mukaan lukien, miettiä ja arvioida. Kaikkia muita kyl selvitetään ja tutkitaan, mutta ei vanhusten asioita. 

on vuoden vanhaa ja blogiin lainattu Salon Seudun Sanomien pääkirjoitus vuodelta 2012.

- kaikki linkit eivät enää välttämättä toimi

..

Ne yhteydenotot, joita meikäläinen omaisilta jatkuvasti saa ja ne kirjoitukset, joita Salon SeudunSanomien TätäMieltä -palstallakin on viime aikoina näkynyt, kertovat, että tämän valtuuston 8.9.2014 hyväksymän vanhuspalveluiden suunnitelman 2014-2016 (muutamilta valtuutetuilta jopa kehusanojen saatteleman, kts video x) kylkiäiseksi pitäisi laatia niin pian kuin mahdollista Ikäihmisten Kotihoidossa Selviytymisen Opas. Ja ihan sillai vaan yhtä seikkaperäisesti kuin on tämä hoivapaikan saamisen selite!

x)

http://recording.videravirtualoffice.com/tcs/#page:recordingList&pageNumber:1&id:CF66BDB3-4C35-4B37-9A23-B05223482F17

Video aukeaa, kun painat palapelin päällä hiiren oikeaa ja klikkaat käynnistä laajennus.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini