Info se tämäki

Keskiviikko 4.2.2015 klo 19.10


Kuntajohtajat HS:ssa: Sote-uudistus pakottaa karsimaan kouluverkkoa

http://kuntalehti.fi/kuntauutiset/talous/

kuntajohtajat-hsssa-sote-uudistus-pakottaa-karsimaan-kouluverkkoa/

Pääosa sote-uudistuksen tuottamasta lisälaskusta kunnille joudutaan rahoittamaan leikkauksilla, jotka kohdistuvat perusopetukseen ja varhaiskasvatukseen, kirjoittavat Keravan kaupunginjohtaja Petri Härkönen ja Mäntsälän kunnanjohtaja Esko Kairesalo Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla.

Härkönen ja Kairsesalo muistuttavat, että sote-kustannukset yhdessä valtionosuusleikkausten ja valtionosuusuudistuksen kanssa tuovat kunnille rajun veronkorotuspaineen.

– Esimerkiksi noin 35 000 asukkaan Keravalla sote-uudistuksen lisälasku on noin 10,3 miljoonaa euroa vuodessa. Summa vastaa 16,9 prosenttia kaupungin sivistystoimen kokonaismenoista. Käytännössä sote-uudistus on mahdollista maksaa vain, jos sekä koulu- ja päiväkotiverkkoa karsitaan että verotusta kiristetään, Härkönen ja Kairesalo kirjoittavat.

He myös muistuttavat, että sote-uudistuksen alkuperäisenä tavoitteena oli supistaa 9 miljardin suuruista valtion kestävyysvajetta 2,6 miljardilla.

– Nyt puhutaan säästötavoitteiden sijaan siitä, että kustannusten kasvua hillitään 850 miljoonalla eurolla vuosina 2017–2021.

 

Ei kyl kauhiasti paljo kiinnosta moiset infot ja uutiset. Ei kiinnosta valtakunnan eikä paikallistasolla! 

Eilen hurrattiin sille, että Salo -cityssä saa kuin saakin synnyttää http://www.sss.fi/uutiset/730407.html .

Onhan se varmaan kivaa synnyttäjille, jos osaston valmius homman hoitoon säilyy, mutta mistä pirusta nekin rahat, siis sen toiminnan pyörittämisen rahat, haalitaan kasaan.

http://www.sss.fi/uutiset/730804.html Kouluja lakkauttamalla vai? Tai kirjastoja?

On se jossain kerrottu paljonko on vuosittainen synnyttäjien määrä Salossa, mutta onkos kerrottu sitä kuinka paljon heitä on ihan tästä Salo -citystä!

Nii, että paljonkos se osaston pito maksaa per salolainen synnyttäjä? Ja kuis paljon maksaa per oppilas, että joku koulu (niitähän täällä tapettavaksi jostain päi viel halutaan) säilyy?  

 

..

"Onneks mää kävi päiväl tanseis! En ol nyy iha nii otettu em. uutisist ku mitä mää muute voisisis olla." 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini