seliseli

Torstai 9.4.2015 klo 17.49


http://marjattahalkilahtiblogituusisuomifi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

192410-voiko-toimia-seka-kansanedustajana-etta-kuntapaattajana

Voiko toimia sekä kansanedustajana että kuntapäättäjänä?

Onhan se kivaa, kun myönnetään. Soten kaatumisellekin on nyt saatu syy. Se on ollut laatikkoleikkiä, sellaista hallintolaatikkoleikkiä vain.

Ihminen unohtui! Kuinka unohtuikin? 

Eivätkös nuo kaiken suunnittelijat itse olleetkaan ihmisiä?

Voi pyhä jysäys tätä suomalaista asioitten hoitoa! 

Kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb on sitä mieltä, että vaikka nyt Soten osalta vähän sählättiinkin, niin ei kuntauudistuksen tarve ole mihinkään loppunut.

Jos se näin on, niin on satavarmaa, ettei vielä loppunut se sählääminenkään, tuli/on/oli meillä vaalien jälkeisessä elämässä sitten millainen hallitus tahansa.

Mutta jotta saataisiin uusia mausteita mukaan päätöksenteon vaikeuteen, niin tässä se vasta sekoitusta saadaan. Stubb toivoo pohdintaa siitä, "onko oikein että henkilö voi toimia sekä kansanedustajana että kuntapäättäjänä?"


Kommentit

9.4.2015 20.01  Huolella luottamustointa hoitava

Minusta ei voi olla samalla kansanedustaja ja kuntapäättäjä. Valtiolla ja kunnilla on eri tavoitteet intressit. Mielestäni luottamustoimet tulee hoitaa kunnolla, millä aika riittää molempiin. Väistämättä toinen työ kärsii. En ihmettele enää kuntien ja valtion tilannetta. Kyllä poliitikot ovat sotkeneet asiat täysin.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini