maanantain salkkari

Maanantai 13.4.2015 klo 0.21


Vilkaisin netistä maanantain 13.4.2015 salkkaria (digi), siis paikallislehteämme Salon Seudun Sanomia.

Mitäpä näkyy?

Näkyy tietoa vanhustenhoidosta. Lehdessä kerrotaan yksi täkäläinen tilanne tai oikeastaan kaksi. Omainen kertoo iäkkäistä vanhemmistaan, heidän hoitonsa järjestelyistä.   

Miltä se hoito sitten näyttää? 

No ei ainakaan hyvältä. Surullista luettavaa se on.

Vanhusneuvoston puheenjohtaja sentään myöntää, että lehdessä omaisen kertoma tilanne kuulostaa tutulta ja että kyseessä ei ole mikään yksittäinen tapaus! On siis vasta puheenjohtajuuden aloittanut saanut jo ilmeisesti jonkin verran kuulla vanhustenhoidon live -elämästä, siitä osasta, joka jostain syystä ei oikein tunnu ulottuvan rva vanhuspalveluiden päällikön korviin saakka!

Tämän toteamuksen "Rakennemuutos -Salon kohdalla se on vaan niin, että kaikkeen ei meillä ole varaa"  rva päällikkö olisi voinut jättää väliin ja muutoinkin miettiä mitä omassa haastatteluosuudessaan suustaan pudottelee!

..

Toimittajalle täydet pisteet. Juttu on hyvin ja asiallisesti koottu.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini