silmie siristystTiistai 14.4.2015 klo 11.10 Missä vanhustensuojelu?Edellinen puheenvuoroni, vinkkiä hallituksen ohjelmaksi 2015 tuskin päätyy tulevan hallituksen muodostajan työpöydälle. Ei, vaikka vanhustyön huonosta palvelusta tasajalkaa hypättäisiin. Hoitajia ei kuulla eikä kuunnella, ei myöskään omaisia vaikka miten päin ja kuinka usein epäkohtia esiin nostettaisiin. Kaikki kunnioitus lastemme suojeluun, mutta kyllä tässä pikku hiljaa kaipaa vastaavaa myös vanhuksillemme, heille, jotka kiikun kaakun päivästä toiseen yksin tai kaksin kotonaan sinnittelevät. Heitteillejätöstäkin jo puhutaan, Salon suunnalta viimeisin uutinen http://www.sss.fi/2015/04/vanhusten-laitospaikat-vahenevat-omaisten-huoli-parjaamisesta-kasvaa/ Silti vaan valtakunnan tason päättäjät ja vanhuspalveluiden päälliköt kulkevat kuin sokein silmin ja kuuroin korvin, uskottelevat, että näillä ohjeilla pärjätään: "Iäkkäiden henkilöiden pitkäaikainen hoito ja huolenpito voidaan toteuttaa pitkäaikaisena laitoshoitona vain, jos siihen on lääketieteelliset perusteet tai asiakasturvallisuuteen tai potilasturvallisuuteen liittyvät perusteet." Unohdetaan millä tasolla kotiin annettavat palvelut ovat ja mihin laitosten lopettamisten, paikkojen vähentämisen jälkeinen henkilöstö on sijoitettu. Entä kysyykö kukaan, mitä koko kokonaisuus maksaa? Kun vanhusväki ei kotona pärjää, niin mitä maksaa esim. edestakaiset "mummorallit", ne, joista sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty kantoi murhetta ennen ministeriyttään, mutta jonka murheen tuntui unohtavan, kun ministeriksi pääsi.
Julkisuudessa on väläytelty niiden henkilöiden nimiä, jotka mahdollisesti menevät läpi vaaleissa, myös sitä, mitkä puolueet tulevan hallituksen muodostavat. Onhan sekin jo melkein varmaksi julistettu, kuka on uusi pääministeri. Taitaa olla parempi, kun ottaa pätkän yhden laulun sanoista "vaikka paremmaksi kaikki muuttuu, silti hyväksi ei milloinkaan" (vai miten tuo meni?) ja pelkää pahinta. Ei meillä mikään muutu. Vain hallitusvastuuseen valittavat ihmiset muuttuvat. Eivät ehkä hekään kaikki. Tietää sitä, että sanalle vanhustensuojelu tuskin silmiä siristetään. .. Tuo juttu keikkui eilen Uudessa Suomessa. Tänään keikkuu Salon Seudun Sanomissa pääkirjoitus http://www.sss.fi/2015/04/kotihoitoa-mutta-inhimillisyyden-ehdoilla/ Tähän kohtaan Vuoden geriatriksi valittu turkulainen Laura Viikari ihmettelee, että vanhuksista huolehditaan nyky-Suomessa huonommin kuin vangeista, ja kritisoi vanhuspalvelulain myötä yleistynyttä kotihoidon ylistystä laitoshoidon sijaan. Viikari muistuttaa, että aina tulee olemaan monisairaita potilaita, jotka eivät enää kotonaan pärjää. Viikari myös kritisoi mantraa, joka mukaan laitoshoito on aina kallista, ja toteaa, että jo neljä kotikäyntiä vanhuksen luona maksaa yhtä paljon kuin vuodeosastohoito. toivon, että Salo -cityn luottamushenkilötkin pysähtyisivät! |
|
|
15.4.2015 19.56
Marjatta
Kiitos! |
|
15.4.2015 19.58
Marjatta
Hups. Nyt saattaa joillekin ilmaantua "silmien siristyst" ja joillekin toisille, jotta kuulinko oikein! |
|
15.4.2015 23.01
Marjatta
Pitäisköhän tuota puolue -kohtaa vähän tarkentaa? Juu varmaan. Voisis olla selvempi näin: puolueen valinta tuskin tulee olemaan ongelma! |
Marjatta Halkilahti

Vihreät pitävät huolen, että eläintensuojelua ei rikottaisi, lastensuojeluunkin on herätty, mutta vanhusten ja heikko-osaisten suojelu on "ei kenenkään juttu", kunnes sen tarve tulee kyllin lähelle. Hyvä Sinulle - Marjatta - kun jaksat Salon alueella pitää näistä asioista ihmisiä sekä kaupunginhallitusta ja -valtuustoa tietoisina, missä mennään ja miten asiat oikeesti ovat. Kovasti tsemppiä Sinulle - Ystävä!