On ihan pakko nostaa tämäkin esille:
JONNA VÄLIKANGAS.
Kun blogaamisesta tuli kaiken kansan mahdollisuus, mullistuivat samalla ihmisten keinot ilmaista itseään. Blogin luomisesta on tehty helppoa, mikä on poikinut Suomenkin blogipelloille monennäköistä sisältöä.
Blogaajista puhuttaessa päällimmäinen mielikuva on usein nuori ja tyylikäs ihminen, jolla on hieno järjestelmäkamera ja joka julkaisee huolellisesti otettuja, suuria ja kauniita valokuvia itsestään, vaateostoksistaan ja kahviloiden herkkuannoksista.
Toinen yleisesti tunnettu blogaajatyyppi ovat naiset, jotka kuvaavat joko ihania kotejaan tai mielettömiä ulkomaanmatkojaan loputtomin taidokkain kuvin.
Minun suosikkejani ovat kuitenkin blogaavat mummot.
Mummojen kirjoituksissa maistuvat elämä ja arki aidoimmillaan. Välillä jaetaan kertomuksia kissoista, kasveista ja takapihan kauriista, välillä julkaistaan omia lapsuus- ja nuoruuskuvia ja muisteloita. On omannäköisiä kirjoituksia, runoja ja kuvia.
Kun mummot blogaavat arjestaan, voi samalla lukijoille siirtyä tietoa ja viisautta esimerkiksi käsitöistä ja puutarhanhoidosta. Kuvien laatu ei aina ole kuin aikakauslehdessä. Siitä huolimatta ja osittain siitä syystä blogin tunnelma voi olla lähes käsinkosketeltava.
Lukijaluettelot paljastavat, että tällaisia blogeja lukevat monenikäiset – myös nuoret. Nuoret, jotka eivät henkilökohtaisesti tunne kyseisiä mummoja.
Kerrataan vielä: blogi on julkinen nettisivu, jonka kuka tahansa voi perustaa ilmaiseksi. Blogiin kirjoitellaan aina silloin tällöin uusia juttuja, joita sanotaan postauksiksi. Postauksissa on tavallisesti mukana myös kuvia. Usein blogissa kerrotaan omasta elämästä.
Muistan hyvin oman ensimmäisen blogini monen vuoden takaa. Kuvat olivat pieniä ja suttuisia, ja tekstiä oli paljon. Bloggari-identiteettini oli hukassa, enkä osannut päättää, kenelle kirjoitan ja kuinka viralliselta tekstin pitäisi kuulostaa. En tiennyt kuka olen sen enempää ihmisenä kuin blogaajanakaan, silti suolsin nettiin tavaraa vaikka millä mitalla.
Kaikeksi onneksi mummoista tuli nettiesikuviani. Seuraillessani heidän blogejaan olen oppinut rennoksi blogaajaksi, joka tietoisesti pitää bloginsa ilmapiirin positiivisena ja kirjoittaa siitä mikä itseä aidosti kiinnostaa.
Kohtaan usein ihmisiä, joista huomaan salaa ajattelevani: kunpa tällä tyypillä olisi blogi. Erikoiset harrastukset antavat toki hyvän pohjan blogaamiselle, mutta ei ihmisen ole pakko olla mitenkään erikoinen pitääkseen kivaa blogia. Riittää, että innostus bloggaamiseen on aitoa.
Vasta kokeilemalla selviää, maistuuko blogin pitäminen itselle. Kokeilkaa! Turhia rajoituksia esimerkiksi aihepiirin suhteen ei ainakaan aluksi kannata asettaa, ellei sitten heti tiedä, että haluaa kirjoittaa ainoastaan vaikkapa luonnosta tai virkkaamisesta. Oma suunta ja tyyli löytyvät kyllä ajan mittaan, jos harrastuksesta innostuu.
Blogaajamummoista kannattaa ottaa mallia. He ovat osoittaneet, että rohkealla kokeilulla ja innostuksella voi kuka tahansa saada blogaamisesta rakkaan harrastuksen arjen mausteeksi.
Kirjoittaja on Salosta Utsjoen Karigasniemelle muuttanut medianomi.
..
Miekämimmi on Mummo eikun Mamma. Ihanuudestani en osaa mitään sanoa, mutta kyllähän minäkin blogia pidän. Aiheet vaan taitavat olla aika ykstoikkoisia.
Pitäisköhän repäistä ja ruveta kirjoitteleen "vaik sillai facebookmaisest"? Että näkee mitä minä milloinkin teen tai tekemättä jätän, mitä puuhaan tai puuhaamatta jätän.
Ehkä. Ehkä en.
Lapsistani tai lapsenlapsistani en ainakaan (jos tästä nyt innostun) tule mitään ihmeempiä (siis ei ihmeempiä!) kertomaan, enkä ystävistäni. "Nii. Et semmost ei tart orotta tai peljätä!"
..
"Mitäs tänäpä? Tänäpä en pääs ainaka pihal hyötyliikunta harrastama. Tänäpä on Salo -city asjoit kello täys! Voi olla, et välipäiv tekke hyväki. Sorme ova täys piikei, ku mää ole katkonu pihan aitoi ja ruusupuski ja silpunnu niit piäneks poroks. Mul on nyy kaks juttuu, joit ilma en tul toime. Toine on vanh ja se on, et munakeitin on huusholis pakko olla. Toine on iha uus. Se on oksasilppuri. Mil mää enne ole toime tullu?
Ilost tätä päivä! Olla kiltist!"
