Niin. Illalla, kun Salo -cityn kaupunginhallitus istui ja päätti viisaita mm. kaupungin koulujen tulevaisuudesta, meikäläinen istui Rekijoeella Soihtulassa, siis tässä paikassa, jota menovinkkinä suosittelin.
"Olipa kerran.. pieni ja onnellinen kylä" jne.
Hieno oli esitys. Ja lauluosuudet kymppi plus.
Kuviakin otin, mutta ehkä on parempi, kun annan tämän salkkarin jutun ja kuvan puhua puolestaan.
Eveliina Kunnas näyttelee Rekijoen koulun musikaalissa yhtä ilonsa menettäneistä lapsista.
Rekijoen koulun viimeinen musikaali on siitä erityinen, että sen tekemiseen ovat osallistuneet koulun oppilaiden ja henkilökunnan lisäksi myös koulun vanhat oppilaat. Musikaali on kunnianosoitus Rekijoen koululle, joka lakkautetaan tämän lukuvuoden jälkeen.
Musikaalissa lähdetään liikkeelle surullisista tunnelmista, sillä Louhi on varastanut lasten ilon ja unelmat. Koulun entiset oppilaat näyttelevät satuolentoja, jotka saapuvat pelastamaan lapsia Louhen kirouksen kynsistä.
– Haluamme välittää lapsille fiilistä, että kaikki päättyy hyvin, vaikka niin oppilaat kuin opettajatkin ovat surullisia Rekijoen koulun lakkauttamisesta, kertoo musikaalin ohjaaja ja käsikirjoittaja Simone Koivisto.
--
Viimeinen kappale oli muistoja täynnä. Meikäläinen muistaa alkuperäisen Joukon ja Kostin laulamana. Oijoi, mikä olikaan vuosi?
Elämä on! Ja muistot vain jää..
--
Ja Sinä ei -salolainen, joka et tiedä Rekijoen koulusta yhtään mitään, niin kurkkaa tänne:
http://www.salo.fi/kasvatusjakoulutus/perusopetus/alakoulut/rekijoenkoulu/
Koulun toiminta päättyy ensi vuonna. Sen valtuuston enemmistö päätti viime vuonna. Minä en vihreää väriä tuolloin vilkutellut. En. En vilkuttais vieläkään. Siinä meni terve koulu. Ja nyt pähkäillään jo, että mihin ne oppilaat sijoitetaan! Ei ole montaa päivää siitä, kun asia oli esillä Salon Seudun Sanomissakin!