just ja juu

Keskiviikko 27.5.2015 klo 8.31


  • Joskus jotta maalaisjärkistäki: 

    "Lonkkamurtumariskistä saa paljon tarkemman tiedon kysymällä potilaalta onko hänellä tasapaino-ongelmia kuin mittaamalla hänen luuntiheyttään"
    Kuva: EPA / All Over Press
    Kuva
    Tutkijoiden mukaan lonkkamurtumat syntyvät kaatumisen tai vastaavan pienen tapaturman seurauksena, eivätkä hauraatkaan luut yleensä murru ilman tapaturmaa. Kuvan henkilö ei liity juttuun.
|

Helsingin yliopiston professori Teppo Järvisen johtama kansainvälinen tutkijaryhmä toteaa, että osteoporoosia ehkäisevät lääkkeet eivät ole tehokas keino estää ikäihmisten lonkkamurtumia. 

- Vallitseva käsitys, jonka mukaan vanhusten lonkkamurtumat johtuvat luiden haurastumisesta, on jo lähtökohtaisesti virheellinen, Järvinen sanoo Helsingin yliopiston tiedotteessa.

Järvisen johtama tutkimus on julkaistu BMJ:n ”Too Much Medicine” -artikkelisarjassa, jossa nostetaan esille niitä terveydellisiä ja taloudellisia ongelmia, joita ylidiagnosointi ja tarpeettomat hoidot aiheuttavat.

Lonkkaluun murtumia sattuu Suomessa noin 7000 vuodessa. 1990-luvun alkupuolelta lähtien niitä on pyritty ehkäisemään osteoporoosilääkityksellä. Käsitys on ollut se, että hidastamalla luiden haurastumista estetään myös murtumien syntymistä.

Helsingin yliopiston mukaan nykykriteerien perusteella valtaosa yli 65-vuotiaista naisista olisi lääkityksen tarpeessa. 

- Tämä on merkinnyt valtavia markkinoita osteoporoosilääkkeille ja luuntiheysmittalaitteistoille, tiedotteessa todetaan.

Järvisen tutkijaryhmä selvitti lääkityksen tehoa käymällä läpi koko aiheen kirjallisuuden.

- Lääkehoidon hyöty on parhaimmillaankin vain marginaalinen. Vaikuttaa myös siltä – mikä on mielenkiintoinen yksityiskohta – että mitä parempi hoitovaste tutkimuksessa oli saatu, sitä enemmän tutkimuksesta löytyi puutteita, Järvinen kommentoi.

- Lonkkamurtumat syntyvät kaatumisen tai vastaavan pienen tapaturman seurauksena. Vaikka vanhuksella olisi hauraat luut, ne eivät pääosin murru ilman tapaturmaa. Lonkkamurtumariskistä saa paljon tarkemman tiedon kysymällä potilaalta onko hänellä tasapaino-ongelmia kuin mittaamalla hänen luuntiheyttään, Järvinen sanoo. 

Tutkijoiden mukaan potilaiden ylihoitaminen on heille haitaksi.

- Lääkehoitoon painottuva lähestymistapa johtaa helposti myös siihen, ettei kiinnitetä tarpeeksi huomiota tärkeämpiin murtumariskiin vaikuttaviin tekijöihin, kuten tupakointiin ja liikuntaan sekä erilaisiin kaatumista ehkäiseviin ratkaisuihin, Järvinen huomauttaa. 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini