Kävin illalla Veturitallissa. Oli Leena Luostarisen (1949-2013) muistonäyttelyn avajaiset.
Näyttelyn nimenä kulkee kaukainen rakkaus. Osuva nimi.
Taiteilijan matkat maailmalle näkyvät. Näkyy myös taiteilijan kaipuu jonnekin kauas. On suuria ja pieniä töitä, värikkäitä ja hillittyjä, eläimiä ja ihmisiä, on rohkeutta ja tunnetta. Ei ole mikään ihan tavallinen näyttely.
Luonnosvihkosten vesivärityöt olivat meikäläisen mieleen.
Paikalla oli myös Salon Seudun Sanomat:
Salon taidemuseossa avautuu lauantaina taidemaalai Leena Luostarisen (1949-2013) laaja muistonäyttely. Kaukainen rakkaus -näyttelyssä on esillä toistasataa maalausta, piirustusta ja grafiikkaa. Esillä on ensimmäistä kertaa myös Luostarisen posliinimaalauksia.
Veturitallin näyttely on ensimmäinen postuumi katselmus elinaikanaan Suomen eturivin taiteilijaksi nousseen Luostarisen tuotantoon.
Näyttelyn on kuratoinut Leena Luostarisen ystävä piispa Arseni.