mitä tuli taas sanotuks?

Sunnuntai 13.9.2015 klo 13.59


Niin. Se viime maanantainen valtuuston kokous.

Sanomalehti ei kaikkea kerro (no ei tarvitsekaan) ja kaikki eivät cityn nettilinkkiä, josta kokouksen näkee, halua avata. Hankalakin kuulemma on. Siis se linkin avaaminen.

Nooh, jos minä nyt sit vähän raotan saranoiltaan kitisevää ovea omalta osaltani. Siis mistä kävin pöntössä mussuttamassa?

1.

Vähän cityn rahatilanteesta, mutta niin kävi moni muukin. Hyvä, että kävivät. 

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja heitti palloa lautakunnille, että ne olisivat rahan käytössä tarkempia, tiukempia. Minä heitin palloa yrittäjille, valtuustossa istuville ja heille, jotka netin ääressä mahdollisesti istuivat.

Nii. Että olisiko kenties yrittäjillä vinkkiä millaisia toimenpiteitä kaupungin menojen hillitsemiseen tarvittaisiin, kun me valtuustossa emme ole siihen pystyneet. Jatkuvasta alibudjetoinnista nyt ainakin pitäisi päästä.

Miksvarten palloa yrittäjille? Siks, kun viikolla pisti Salon Seudun Sanomissa yhden yrittäjän. Teemu Virtasen juttu, haastattelu silmiini ja hän oli sitä mieltä, että Salossa on hyvä olla yrittäjä. Nykytilanne kyl häntäkin huolestutti, huolestuttaa, mutta hän nosti esiin kaksi asiaa eteenpäin menolle: tänne tarvitaan uutta ja paljon ja lisäksi täytyy tehdä oikeanlaisia toimenpiteitä.

Mitähän nuo olisivat?

2.

Salon kaupungin ilmasto- ja ympäristöohjelmasta vuosille 2012 – 2015

Tuohan oli tiedoksi annettu asia, mutta saa kait sitä jotain ihmetystä esille nostaa. Minä nostin nämä:

- Tehdään periaatelinjaus siitä, miten vapaa-ajan asutuksen muuttamiseen vakituiseksi asumiseksi suhtaudutaan.

Kommenttina em. raportissa näkyy, että moista linjausta ei ole tehty.

Miksi ei, kysyin minäVoi olla, että muutama vapaa-ajanasuntolainen muuttaisi Saloon ympärivuotisesti, jos saisi paikkansa vakituiseksi.

- Kehitetään työsuhdematkalippujärjestelmää.

Raportti kertoo, että ei ole valmisteltu. Ihmettelin. jotta mistähän tässä kenkä puristaa?

- Vesi.

Raportin toimenpide -kohdassa todetaan, että huomioidaan mahdolliset tulvien aiheuttamat ongelmat veden puhtauteen.

Oli pakko kysyä, että entäs ne muut veteen liittyvät ongelmat, joista olemme viime aikoina saaneet ainakin Salon Seudun Sanomista seurata?  

esim. http://www.sss.fi/2015/09/vedenkayttoa-koskeva-kielto-ei-saavuttanut-ihmisia-salossa/

3.

Varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvityksestä

Totesin, että tässä esityslistan asiakohdassa liikutaan alueella, joka ei ole mun juttu. ts. en voi kehua, että asiasta jotain ihan hirveästi tietäisin ja esim. muutosehdotuksia pöydälle latelisin. Toki, ei tuosta valtuuston hyväksyntää haettukaan, tiedoksianto se vain oli.

Esittelytekstin infosta, siitä, että nykyäivän vanhemmat ovat valveutuneita valitessaan lastensa päivähoitoa, tuskin tarttee kinata. Se, että Salossa on yksityistä päivähoitoa niinkin vähän kuin sitä nyt on (5 %), se tieto pikkusen hämmästytti. Olen varmaan luvun kuullut, mutta ei ole jäänyt muistiini.

Omat lapset ovat aikuisia, mutta siihen aikaan, kun hoitoa tarvittiin, tuli kyllä koetuksi molemmat, sekä kunnallinen että privaatti. Ei moittimista kummastakaan.

Nyt kun kaupungin rahallinen tilanne on mitä on, niin en pitäisi huonona sitä, että yksityistä päivähoitotuotantoa jonkun verran kasvatettaisiin ja vanhemmat saisivat näin valinnanmahdollisuuksia päivähoidon palveluvalikosta. Vähenisi ehkä myös paine kaupungin omiin päiväkoti-investointeihin.

Sitten tuli kohta, johon meikäläinenkin osaa tarrata: toiminnan tehostaminen ja kustannustehokkuuden parantaminen.

30 elokuuta Salon Seudun Sanomissa oli Pikku-Jussin tätä mieltä kirjoitus. Siinä kerrottiin, että varhaiskasvatuksen johto on päättänyt, että saadaan säästöä, kun päiväkotien henkilökunta ei syö enää aamupuuroa. Se, että hoitajat ja lapset eivät enää samaa puuroa saa ja syö, se syy, peruste selvisi 7.9.2015 Salon Seudun Sanomista. Puuron saanti on ollut harvinaisuus nk. lihavilta vuosilta. Nyt kun on menossa laihat vuodet, niin tästä on laskettu saatavan 100 000 euroa kotiin päin.

No hyvä niin että tällaisia lasketaan. Toivon mukaan lasketaan muuallakin, jos vaikka löytyisi lisää asioita, toimintoja poistettavaksi nk. lihavilta vuosilta. Salon lihavilta vuosilta.

Jotain vielä kuitenkin, ainakin PuskaRadiossa, kiehää tässä puuro -asiassa. Kerrotaan, että pientä kustannuksen poikasta on tulossa toisaalle. Minulle on kerrottu, että nyt henkilöstölle pitää hankkia omat jääkaapit. Henkilöstön syömiset kun eivät saa olla samassa kuin lasten syömiset.

Pitääkö paikkaansa, sekin selvinnee joku päivä.

4.

Tämä Salon Seudun Sanomiinkin noussut asia:  Rakennustarkastajan viran (700 039) perustaminen 

Yhdestä sanastahan siinä sit äänestettiin. 

Kaikki valtuustoryhmien puheenjohtajat olivat kokousta edeltävänä viikonloppuna saaneet postia, jota postin sisältöä, lähettäjän antamaa infoa minä ainakin pidin sellaisena, että olin valmis jättämään muutosesityksen. 

Esitin yhden sanan muutosta. Rakennustarkastajan pätevyysvaatimuksesta poistettaisiin ylempi korkeakoulututkinto ja tilalle kirjattaisiin rakennusalan korkeakoulututkinto. Pätevyysvaatimuskohta olisi tämän muutoksen jälkeen ollut se mitä maankäyttö- ja rakennusasetuksessa rakennustarkastajan pätevyydestä säädetään. Koko muu ehdotus saisi jäädä ja olla ihan niinkuin se esiteltykin oli.

Ei muutos sitä olisi estänyt, etteikö hommaa olisi voinut hakea ylempi korkeakoulututkintolainenkin. Vallitun Pertti kannatti esitystäni ja ihan oikein teki, kun ihmetteli ja epäili löytyykö esitetyn palkan (3919,06 €/kk) perään sitten myös hakijoita. 

Rakennus- ja ympäristölautakunnan puheenjohtaja Ilkka Uusitalo selvitti ja selitti syitä ja perusteita annettuun ehdotukseen ja sit äänestettiin.  

Me hävittiin, mutta en minä tuota nyt parkumaan ala. Toivottavasti joku tekee viel asian eteen jotain.  

..

"Olik jotta viäl? Ei tair olla tai sit mää en muist. Mitäs jos menis loppupäiväks pihal tonkima!"

Hyvää tulevaa viikkoa kaikille Lukijoilleni!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini