elämä tässä ja nyt

Keskiviikko 4.11.2015 klo 23.14



Olipa huikea esitys nyt illalla Salon lukiossa. 

Katsojien ja kuuntelijoiden edessä istui 1,5 tuntia nainen nimeltä Marja Korhonen. Nainen Saarijärveltä. Mutta eipä ollut mikä tahansa nainen. 

Marja on neliraajahalvaantunut ja tarvitsee avustajia päivänsä läpi viemiseen. Yksi avustaja on aamu-, yksi iltavuorossa. Yöhön riittää se, että kaupungin taholta häntä käydään kerran katsomassa. Marja tarvitsee myös tulkin, jotta saa ajatuksensa julki. Siihen tarvitaan kirjainlevy ja avustaja, joka poimii Marjan silmillään osoittamat kirjaimet levyltä ja kokoaa ne sitten sanoiksi ja lauseiksi.

Joku jo varmaan mielessään ajattelee, että "voi kauhistus mitä elämää", mutta Marjan kohdalla ei kauhisteluja kaivata.

Edessä istui todella elämäniloinen ja -janoinen, kaunis viiskymppinen, joka ei anna tilanteensa, pyörätuolin ja avustajien käyttämisen olla millään tavalla este elämiselleen. 

Meille n. normaaleille (lue itse liikkuville ja puhuville) lukion auditoriossa istuminen taisi tänään tehdä enemmän kuin säväyksen. Ja opetuksen. "Periksi ei pidä antaa. Elämä on juuri tässä ja nyt!"

Kiitos Marjalle ja Avustajille. Kiitos myös tilaisuuden järjestäjille (Tehy). Minä sain tiedon tilaisuudesta Salon Kuuloyhdistyksen kautta.

Marjasta löytyy todella paljon tietoa myös googlettamalla:

http://www.hs.fi/elama/a1305884791117


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini