meil on, mut ei sit olekkaPerjantai 15.1.2016 klo 10.49
Yhdenvertaisuuteen on matkaa Salon vanhuspalveluissa (otsake on Salon Seudun Sanomien toimituksen) Millaista olisi suomalainen vanhustenhoito, jos ikäihmisille, heidän tarpeilleen löytyisi puhujia, puolustajia, taustajoukkoja ja -voimaa muulloinkin kuin ennen vaaleja? Vaalien jälkeisen tilanteen jo tiedämme. Tiedämme enemmän kuin hyvin. Moni kohdistaa odotuksensa kuntien vanhusneuvostoihin: eikös edes niiden kuuluisi tehdä jotain, siis seistä niin kutsutusti sanojensa takana? Salon kaupungin sivustoilla kerrotaan, että täkäläinen vanhusneuvosto toimii salolaisten vanhusten edunvalvojana kunnallisessa päätöksenteossa ja että neuvosto tuo kaupungin palveluihin ja kaupunkisuunnitteluun ikääntyvien salolaisten näkökulman. On ymmärrettävää, että moni päätöksiä seuraava odottaa tuon myös näkyvän ja kuuluvan nykyistä enemmän. Kaupungin vanhuspalveluiden esittelyä olen jo nostanut esille. Nostan edelleen. Netti-infon alkupäässä(sijalla kaksi)ovat Halikossa ja Perniössä sijaitsevat ikäkeskukset. Niiden tehtäväksi mainostetaan salolaisten ikäihmisten hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen sekä kotona selviytymisen tukeminen monipuolisten toimintojen avulla. Mahtavat ovat nuokin lupaukset, mutta jos muistamme joulukuisen lehtitiedon(SSS 28.12.2015),niin sehän kertoi, että esimerkiksi Halikossa toiminnasta vastaa ei niinkään kaupunki, vaan kymmenien vapaaehtoisten joukko. Olen ikäkeskus -toimintaa aikaisemminkin ihmetellyt, muun muassa sitä, miten niihin autoton vanhus pääsee? Kuljetuspalvelut -otsakkeen alta löytyy palveluliikenne, mutta ei se mitään päivittäistä mahdollisuutta liikkumiseen paikasta toiseen lupaa. Vanhuspalveluiden esittelyssä Ruokailu -otsakkeen alta luulisi löytyvän paikat, minne voi vaikkapa päivittäin mennä syömään. Tämä nyt tietysti koskeeen emmänkin niitä, jotka vielä omalla autolla tai kimppakyydillä liikkuvat. Mitä löytyy ruokailusta? Löytyvät tiedot, missä hoitolaitosten ja vanhusten ruokaa valmistetaan, mutta pääasiana näyttää olevan selvitys ravitsemussuosituksista. Tässä kohtaa vain Kuusjoen koululla ilmoitetaan olevan myös vanhusten ruokailupiste. Jos syödä haluaa, niin ruokailupaikat on etsittävä erillisestä vanhuspalveluiden esitteestä. Siellä sitä onkin vastassa uusi yllätys. Joissakin kaupunginosissa ruokailupaikkoja on parikin kappaletta, mutta esimerkiksi Perttelissä ei ilmoiteta olevan ensimmäistäkään. Miten olisi mahdollisuus päästä esimerkiksi Inkereen koululle? Voisi tehdä samalla vaikkapa kirjastoreissun. Ei mainitussa esitteessä Särkisaloakaan näy, vaikka olen ymmärtänyt, että eläkeläisten ruokailu on tällä hetkellä Särkisalokodin ohjelmistossa. Kouluilta ruokailumahdollisuus löytyy Kuusjoen lisäksi Halikosta ja Muurlasta, mutta kun tulee loma-aika tai viikonloppu, niin ruokailut loppuvat siihen. Kiskolaisille löytyy yksityinen lounasravintola ja Kiikalan kaupunginosalaiset voivat mennä paikalliseen päiväkotiin, mutta vain viikolla. Suomusjärveläiset saavat valita Hintan hoivakodin ja terveystalon väliltä. Hoivakodista ruokaa saa viikonloppuisinkin, mutta ei terveystalolta. Perniöläiset saavat ruokaa kahdesta paikasta, hoivakodista ja palvelukeskuksesta ja kaikkina viikonpäivinä. Näin myös Salossa Kukonkalliolla ja Paukkulakodissa. En tiedä, minkä lain mukaan edellä oleva on päätetty, mutta ei tuo nyt ainakaan vanhuspalvelulain mukaista ole. Lain mukaan palvelut on järjestettävä niin, että ne ovat kunnan ikääntyneen väestön saatavissa yhdenvertaisesti. |
|
|
18.1.2016 4.45
Tää on niiin tätä
Tässä voi taas vaan käydä niin, että "tasa-arvotetaan" eli otetaan niiltä joilla jo on, että ovat samassa arvossa kuin ne joilla ei ole..... Tämä on ollut Salon käytäntö jo pitkään. |
Marjatta Halkilahti

Ikäkeskusten toimintaa toivoisin kehitettävän niin, että sinne pääsisi vanhuksia täältä liitosalueiltakin harrastamaan ja virkistymään. E l i järjestetään kyyditys ja asiakas maksaa siitä saman kuin palveluautokyydistä liikekeskukseen. Esim. maanantaina Kuusjoki, tiistaina Kiikala, keskiviikko oli Pertteli jne ja koska lähiöitä on enempi kuin viikossa arkipäiviä niin tällälailla ei tulisi aina samaa päivää keskuksessa käyntiin, toiminnassa on kuitenkin vaihteluita. Uudessa Seurassa on muuten kirjoitus muistisairaan Anjan kovasta kohtalosta ja vanhusten kotihoidosta, joka on lähes heitteillejättöä. Oikeutta iäkkäille!!!!