MERJA LIND.
Jouduin tekemisiin Salon sairaalan laboratorion kanssa. Yllätyin toimenpidehuoneessa, kun minua pyydettiin sanomaan henkilötunnukseni. Annoin Kela-kortin, mutta se ei kelvannut. Hoitaja halusi minun lausuvan ääneen henkilötunnukseni. Ärsyynnyin. Olin juuri kuullut edelläni asioivan henkilön puheen käytävään, koska huoneen ovi ei mennyt kiinni hänen jäljessään. Kun oma vuoroni tuli, kiskoin oven kiinni kaksin käsin.
Useimmille saattaa olla aivan sama, joutuuko identiteettitodisteensa, oman henkilötunnuksen sanomaan ääneen vai ei. Moni levittelee tietojaan somessa auliisti, eikä silloin yksi sotu tai hetu hetkauta. Minua suututtaa periaatteellisesta syystä. Meillä on Kela-kortti, jolla ilmoittaudumme yksityislääkärin vastaanotolle joko automaatilla tai palvelutiskillä. Kunnallinen hammaslääkäri haluaa meidän käyttävän Kela-korttimme automaatilla, jos mahdollista. Soitettaessa terveydenhoidon ajanvaraukseen sotu kyllä kysytään, mutta puhelimessa Kela-korttia ei oikein voi näyttääkään. Tyksin alainen laboratorio haluaa kuulla minun ääneenlausuntaani. Jos olisin ilkeä, voisin arvuutella henkilökunnan lukutaitoa. Syy ei ole kuitenkaan siellä, vaan henkilökunnan sormi osoittaa Tyksin ja edelleen ilmeisesti sairaanhoitopiirin suuntaan.
Rekisterinpitäjän edustaja yritti saada päivän aikana vastausta siihen, miten perustellaan tämä potilaille esitetty vaatimus, että heidän on sanottava henkilötunnuksensa ääneen. Sain vastaukseksi, että ihan kunnollista vastausta hän ei saanut. Ehkä joku asiasta tietävä oli lomalla. Ehkä vastaus ei ole kovin julkinen, vaikka potilaan pitääkin identiteettinsä todistaa suullisesti (ovat ovet muihin huoneisiin auki tai eivät).
Sen rekisterinpitäjän edustaja tiesi kertoa, että tämä julkilausumisen ohje perustuu yleisempään ohjeeseen ja on ylilääkärin määräämä. Taustalla on kuulemma potilasturvallisuus. Hmm.
Minulle tämä asia on nimenomaan potilasturvallisuuskysymys. Jos joku päättäisi esiintyä minuna ja varastaisi Kela-korttini, hän luultavasti osaisi lausua henkilötunnukseni ulkoa sitä kysyttäessä. Silloin suullisella lausumisella ei olisi mitään merkitystä. Jos Kela-kortti jostakin mystisestä syystä ei kelpaa, ainakin sirullisen, kuvallisen henkilökortin tai passin on kelvattava potilaan tunnistamiseksi. Ne kelpaavat identiteetin todisteeksi virallisissa yhteyksissä muutenkin.
Rekisterinpitäjän edustajan mukaan rekisterinpitäjän velvollisuus on huolehtia siitä, että potilaiden tietosuoja toteutuu. Sen on siis huolehdittava siitä, että muut eivät voi kuulla potilaan asioita huoneista käytäville. Miksi sitten ovet eivät aina mene kiinni? Miksi vastaanottohuoneiden ovet laboratoriotyötilaan ovat silti koko ajan auki? Tätä pidän tietosuojakysymyksenä, sillä eihän kukaan potilaan hoitoon osallistumaton hoitohenkilökuntaan kuuluva saa kuitenkaan mennä esimerkiksi katsomaan hänen kirjallisia potilastietojaan.
Jos potilasturvallisuudesta ollaan huolissaan, voitaisiin aluksi miettiä, miten sitä oikeasti parannetaan niin, että se on potilaan tietoturvan kanssa sopusoinnussa.
Kirjoittaja on salolainen kulttuurintutkija.
Taidan olla perin yksinkertainen ihminen, kun labrassa olen ollut monestikin ja suljettuani oven ja penkille istuuduttuani olen sanellut henkilötunnukseni, kun hoitaja on pyytänyt ja tykännyt sen olevan hyvinkin varma tae siitä, että tuolilla istuu hän, jonka kokeita lääkäri pyytää.