mutka matkas

Ei ole ensimmäinen eikä varmaan viimeinen kerta, kun matkalla Salo-cityn kaupunginosasta toiseen päätän matkan aikana muuttaa menemistäni. Tänään kauppoihin meno (mielessä Terra ja "Risma") vaihtui menoksi teatteriin (Salon Teatteri). 

Ei se mikään hullumpi mutka matkassa ollut. Kerkee sitä kauppoihin vaik huomenna. Eihän minulla mitään akuuttia ostamisen tarvetta ollut. Jotain pientä olen puutteessa pihalle ja puutarhaan, mutta kun sääkin on tommonen, lue kalsea, niin mikäs kiiru sinne nyt olisis. Ei niin mikään. Sisätilassa olisi parempi.

Siis teatteriin. Näytös alkoi klo 16.00. Esitys oli nimeltään Maaninkavaara.

Oli melkoinen esitys. Ja piiitkä. Mutta ei pitkästyttävä.

Kotiin palatessa mietin, olisiko esitystä voinut lyhentää, mutta en kyl keksinyt, jotta mistä kohtaa. Jos ja kun yhden urheiluhullun (isä nyt ainakin oli sellainen) perheen tarina piti katsojille näyttää ja kertoa, niin se nyt vaan kesti ja kestää aikansa.

Rauli Häkkilä perheen isänä ja Sofi Rantanen tyttärenä olivat mun silmissäni ihan hyvä pari. Isä komensi, patisti ja rääkkäsi = valmensi sujuvasti ja tytär uskoi, kapinoi ja totteli = juoksi (sujuvasti hänkin), kunnes tajusi, että on tässä elämässä jotain muutakin kuin juokseminen.

Mia Kuisma perheen äitinä oli myös minun silmissäni sopiva ja luonikas tehtäväänsä. Hyvä ja paha olo itsensä ja tyttären puolesta tulivat vakuuttavasti ulos, kunnes hänenkin mittansa tuli täyteen. Perheen isukki jäi kun nalli kalliolle, kun äitee ja tytär päättivät, että se on loppu nyt, pakkasivat laukkunsa ja muuttivat pois.

Se juonesta. Enempää en kerro, sillä Maaninkavaaraa esitetään vielä neljä kertaa. Voit mennä ihan itse katsomaan ja kokemaan, sillä näytelmä kertoo paljon, paljon muustakin kuin isästä ja tyttärestä ja juoksemiseen valmentamisesta. 

Näytelmän tekstistä löytyy vaikka mitä. Löytyy mietittävää perheen isille ja äideille esim. parisuhteesta ja löytyy ajattelemisen aihetta koulua käyville nuorille ihastumisesta, vihastumisesta, kateudesta, koulukiusaamisesta, ystävyyssuhteista ja niiden repeilystä.

Elämä on ja sitä eletään. Elämän Tie voi näyttää leveältä, mutta kyllä siinä kiviä ja kuoppia (salolaisittain krottei) on. Joskus on niitä mutkiakin. Meikäläisen mutka oli tänään mukava sellainen. Kiitos em. näyttelijöille ja neljälle muulle = Teemu Veikkolainen, Krista Karhunen, Marko Saarinen ja Timo Mäenpää sekä ohjaaja Marko Pohjanrinteelle. Hyvin oli "aikaseks saattu elämänmakust menoo ja meininkii."