kottoo pois

Maanantai 23.5.2016 klo 21.25


Viikonloppuni vietin kaukana, kaukana kotoa.

Oli kyl meikäläiselle, joka ei niin kauhiasti paljon pitkien matkojen ajamisista tykkää, etukäteen ajateltuna melkoinen juttu. Mutta hyvin tuo meni, sillä pätkitin matkan teon parin tunnin satseiksi. Ensin perjantaiehtoo ja yöksi Sastamalaan, sitten lauantai ja yöksi Kauhajoelle, sitten sunnuntai ja Teuvalle.

Ja mistäkö moinen meno ja meininki?

Hautajaisissa kävin. Oli siis jäähyväisten päivä. 

Veteraanien iltahuuto on laulu, joka koskettaa aina. Nyt se saattoi Teuvan Veteraanikuoron esittämänä entistä naapuriani. Muistotilaisuus oli hieno ja koskettava. 
 
Kun kotiin ajoin, melkein yhtäperää, melkein viisi tuntia, niin ei tuo matkakaan enää niin hurjalta tuntunut. Päässä pyöri lämpimiä muistoja ja kiitollisuus siitä, että on saanut tutustua hienoon ihmiseen, sillä sitä hän oli. Hän oli Osmo, 95 vuotta.
 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini