sisäilman nuuskuttelija

Perjantai 17.6.2016 klo 14.19


.. että ottaisi ongelman hoitoonsa!

http://www.sss.fi/2016/06/tekninen-lautakunta-palkkaisi-saloon-sisailma-asiantuntijan/

Tekninen lautakunta palkkaisi Saloon sisäilma-asiantuntijan

Saloon halutaan palkata sisäilma-asiantuntija, joka ottaisi kaupunkia vaivaavan ongelman hoitoonsa.

Tekninen lautakunta esittää yksimielisesti kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle, että asiantuntijan palkkaukseen myönnettäisiin jo tänä vuonna 20000 euron lisämääräraha.

Salossa on törmätty sisäilmaongelmiin useissa kiinteistössä. Viime aikoina ongelmia on ollut muun muassa kaupungintalossa, Mesikämmenen päiväkodissa ja sairaalanmäellä.

Teknisen lautakunnan ja Salon sisäilmatyöryhmän puheenjohtaja Elina Suonio-Peltosalo (kok.) sanoo, että Salon virkamiehet ja kaupungin käyttämä konsultti tekevät hyvää työtä ongelmien hoidossa. Ulkopuolisia asiantuntijoita tarvitaan jatkossakin.

Suonio-Peltosalon mukaan kaupungin pitäisi kuitenkin saada organisaatioonsa ihminen, joka keskittyisi pelkästään sisäilma-asioihin. Silloin korjauksia voitaisiin suunnitella ja ennakoida kokonaisuus huomioon ottaen.

Jaa-a! 

Millähän tavalla tämä palkattava hommaansa hoitaisi?

Käy paikasta toiseen ja ehdottaa, jotta korjataan, korjataan. Korjataan nyt vaikka siten kuin kaupungintaloa just korjattiin. Niinkö?

Voi pyhä jysäys taas kerran!

Tässä cityssä on ihan riittävästi tavallisia kaupunkilaisiakin, joilla on "homenokka" ts. he tunnistavat heti ulko-ovella onko jossain paikassa sisäilmaongelmaa. Ja jos on ongelmaa, niin mitä siinä muuta tarvitaan kuin että laitetaan selvitys päälle. Että missä kohtaa rakenteissa sitä vikaa on ja miks. Ei siinä mitään väliportaita tarvita!

Ja muuten. Pitääkö paikkaansa, että ei Ollikkalan koulukaan nyt ihan kunnossa ole, vaikka niin korjattiin? Isolla rahalla!!!


Kommentit

18.6.2016 9.53  mumski

Eiköhän tuo ole hukkaan heitettyä rahaa. Eikö olisi parempi, että jokainen työntekijä/virkamies hoitaisi esim. valvonnan osalta jämtimmin ja huolellisesti jo rakentamis- tai peruskorjausvaiheessa, ja joutuisi tarvittaessa vastuuseen tekemisistään. Sitä nyt ei tapahdu.

18.6.2016 20.49  Mamma kylält taas

Taas yksi turhantoimittaja kaupungin palkkalistoille, josta on yritetty väkeä vähentää. Hm-mm! Eikö olis voitu tuoda "home-koira" ja kierretty sen kanssa kaupungin kiinteistöt esim. viikon-pari sisällä. Onhan siitäkin kustannuksia, kun koira hoitajansa kanssa tietyst yöpyisi hotellissa, mutta kuitenkin halvempi p a l k a t t u a asiantuntijaa. Mainittiinko uutisessa pestin pituutta? Onko eläkevirka vai ns. kultaisella kädenpuristuksella lähtevä?

18.6.2016 23.47  Marjatta

Kerrottiinko siinä mitään muuta kuin, että 20 000 rahaa tarvitaan ja että heti tänä vuonna semmonen palkata tarttis.

Huhhuh sanon vaan. En kannata en!!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini