vain silmänräpäys ja kaikki voi olla toisin

Tienvarressa lojumiselle ei ole aikarajaa.

Nainen kuoli jäätyään peruuttavan auton alle Kaarinassa.

Turun Sanomat 12.8.2016, sivu 14.

Pysäyttävät otsakkeet. Autoihin liittyvät. Molemmat.

Nooh, lukaisin ja siirryin jo seuraaville sivuille, mutta sitten tuli paluu. Opiskeluaikojen ystävätär soitti ja kysyi olenko nähnyt Turkkarin uutisen. No olin, mutta en ollut tarkemmin lukenut. Jos olisin lukenut, olisin huomannut, jotta onpas tutun oloinen osoite. Sehän on yhteisen ystävättäremme kotipihaa.

Sitä niin sanotaan, että päiviemme määrä on laskettu, mutta tällaisen uutisen kohdalla lopullinen päivämäärä järkyttää ja tuntuu kohtuuttomaltakin.  

Lauantaipäivä meni siinä, että yritin ymmärtää mitä on tapahtunut. Muistelin yhteisiä kohtaamisia, tapaamisia. Niitä on ollut Tampereen Yliopistosta pääsyn (v. 1967) jälkeen monia, viimeisin toukokuussa Paimiossa. Silloin oli suru-uutisen ilmoittaneen ystävättären syntymäpäivä.

Siinä sitä kaffeteltiin, selvitettiin tuoreimmat kuulumiset (ja kulumisetkin, siis sairaudet) ja parannettiin maailmaa. Vähän seuraavaakin tapaamista pohjusteltiin, vaan eipä siitä nyt tule sellaista, jota ajateltiin. 

En vieläkään tiedä, mitä sanoisis, mitä ajattelis!

..

"Mut muute! Huomen o mun nimpparipäiv. Mittä kutsui en tänä vuon ol kellän lähettäny, ku viime vuon tuli juhlituks tänki vuore ja varma vähä tulevienki erest. Mut kyl mää kaffeet keitä, jos vaik Sää, mun rakas lukijan poikkeisit! Ei ny ihan aamust passa, mut siin puole päivä jälkke soppi hyvinki tulla."