tätä mieltPerjantai 2.9.2016 klo 22.15 Tätä mielt tänäpä. Salon suuret unelmat. Salon Seudun Sanomien toimitus on otsakkeen antanut ja sopiihan tuo..
Kenellä meistä ei olisi haaveita ja unelmia? Suuria ja pieniä. Salon kaupungilla on tällä hetkellä sellaisia ainakin kaksi. Ensimmäinen on saada vähemmistöosakkuus Microsoftin valtaviin 9,5 ha tiloihin ja toinen halukkuus kapselikyydin testauspaikaksi. Ensimmäisestä haaveilee kaupunginjohtaja, toisesta kaupungin arkkitehti. Microsoftin tilat tarvitaan, muka tarvitaan, jotta sinne voidaan sijoittaa osaamiskeskus. ”Salo haluaa yhdessä yritysten ja kiinteistösijoittajien kanssa ostaa Microsoftin toimitilat ja perustaa teolliseen ja esineiden internetiin keskittyvän osaamiskeskuksen.” Noin asiaa kaupunkilaisille toukokuussa markkinoitiin (SSS 26.5.2016). Valtuutetuille vähän aikaisemmin. Mitä tuollainen kapselikyyti sitten on? Googlettamalla on selvinnyt, että se on supernopea liikenneyhteys. Rakennetaan putki, ja sen sisällä kulkee nopeasti kiitävä kapseli. Putken reunassa olevat magneetit puskevat kapselin vauhtiin, joka voisi parhaimmillaan (pahimmillaan) olla jopa noin 1200 km/h. Heinäkuussa valmistuneen alustavan selvityksen mukaan Hyperloop -yhteys olisi mahdollinen Helsingin ja Tukholman välillä. Ennuste on, että matka-ajaksi tulisi noin puoli tuntia. Mitä kiitokyyti maksaa, siitä ei ole tietoa, mutta mahdollisen rakentamisen kustannukset on kyllä selvitetty. Ne ovat 19 miljardia euroa. On kuulemma silti ihan kannattava hanke. Jossain viuhahti tieto ihan vaan vertailuksi millaisissa rahoissa sitä liikutaan, että Suomen valtion budjetti on noin 55 miljardia euroa. Minun puolestani haaveilla saa testauspaikkaa kapselikyydille vaikka kuuhun ja takaisin, mutta toivon, että toteuttamiseen ei oteta euroja kaupungin kassasta. Jos uutisiin on luottamista, niin jonkun verran sitä kassaa on jo ilmeisesti raotettu, sillä esisopimus Hyperloop One yhtiön kanssa on julkistettu 1.7. ja kolmipäiväinen seminaarikin aiotaan järjestää 6-8.9.2016 kaupungintalolla. Vieraita, osallistujia Saloon odotetaan Turusta, Varsinais-Suomen liitosta, Tekesistä, liikenne- ja viestintäministeriöstä, Ruotsin suurlähetystöstä ja tuleepa vielä kymmenen hengen ryhmä yhdysvaltalaisesta Hyperloop One -yhtiöstäkin ( SSS 21.8.2016). Kaupungin ja yrittäjien yhteistyön pitää olla hyvä, yritysmyönteisen toimintakulttuurin korostaminen on kaupungin talousarvioonkin kirjattu asia, mutta ei sen minun mielestäni mitään Microsoftin ja Hyperloopin tapaisia ”naimakauppoja” pitäisi tarkoittaa. Vieraanvaraisuutta, jos kaupungissa yrittäjiä muualta käy, kyllä arvostan. Muutoin, kun kaupungin rahatilanteella ei hurraata huudeta, minun mielestäni kaupungin pitäisi pysytellä kaupunkilaisten arjen läpiviemiseksi juuri nyt vain perustehtävissään, niissä ensisijaisesti kaikki lakisääteiset tehtävät. Microsoftit ja hyperloopit eivät näitä ole. Osaamiskeskuskin jo on ja työntekijät. Se on kaupungintalo ja siellä tehtäviinsä valitut virkanaiset ja -miehet. Jos ja kun kunnan perustehtävä on nyt joiltakin jotenkin hämärtynyt, niin suosittelen kurkistamista nettiin, sieltä Kunnat.net -sivustoille. |
Marjatta Halkilahti
