Salon kaupunginvaltuusto valitsee maanantaina uuden kaupunginjohtajan. Valtuuston kokous alkaa kello 18.
Kaupunginjohtajan virkaan ehdolla ovat Raaseporin kaupunginjohtaja Tom Simola, Liedon kunnanjohtaja Esko Poikela ja Hattulan kunnanjohtaja Lauri Inna. Salon nykyinen kaupunginjohtaja Antti Rantakokko jää kesällä eläkkeelle.
Viime maanantaina valintaa käsitellyt kaupunginhallitus ei pannut ehdokkaita minkäänlaiseen paremmuusjärjestykseen eikä nimennyt omaa ehdokastaan.
Hallituksen puheenjohtaja Annika Viitanen (kok.) perusteli päätöstä sanoen, että kaupunginjohtajan valinta kuuluu valtuustolle. Hänen mukaansa kaikilla kolmella ehdokkaalla on myös kannatusta valtuustossa.
Kaupunginjohtajavalinnan ohella valtuusto käsittelee esitystä Microsoftin kiinteistökaupasta ja osaamiskeskittymän perustamisesta. Asia tuodaan valtuustolle uudelleen valituksessa esitettyjen jääviysepäilyjen takia.
,,,
Kokouksen esityslista on tässä:
http://salo.tjhosting.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=20173717
,,,
Tapahtuma tämäkin tälle päivälle http://www.marjattahalkilahti.fi/albumi/kuvia/2211178
Aita nurin. Lahokin oli.
Saapahan sit taas rauhassa kasvaa seuraavat 20 vuotta. Minä en tuota kaatanut, vaikka mulla sähkösaha ja turvahaalarit, -saappaat ja -suojaimet onkin. Tyydyn vähän pienempien kränien kaatoon.
Naapuri aidan kaatoi. Eiks sitä just ollut juttu salkkarissakin? Naapurit auttavat toinen toisiaan.
