tsemppaust

Keskiviikko 15.2.2017 klo 12.39


Tällä lailla:

http://www.sss.fi/2017/02/lukiolaiset-tsemppaavat-ylakoululaisia-laksyjen-teossa-somerolla/

Mites Salossa? Voitaisiinko meillekin soveltaa? 

Lukiolaiset tsemppaavat yläkoululaisia läksyjen teossa Somerolla

Somerolla aloitettiin viime syksynä aivan uudenlainen kokeilu, jossa lukiolaiset auttavat yläkoululaisia läksyjen teossa ja koulunkäynnissä. Alkuperäisen idean keksi koulukuraattori Sari Ojuva.
– Luonani kävi yläkoululaisia, joilla kotitehtävät kasaantuivat ja motivaatiosta tahtoi olla pulaa. Ajattelin, että miksemme hyödynnä lukiolaisia, kun kerran olemme yhdessä, Ojuva kertoo.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto lähti mukaan toimintaan kouluttamaan lukiolaisia. Someron kaupungin nuorisotoimi taas otti päävastuun toiminnan käytännön järjestelyistä, sillä lukiolaiset ja yläkoululaiset tapaavat Jukolan nuorisotilassa.
– Ajattelimme, että saisimme muutaman lukiolaisen innostumaan. Olimme silmät ymmyrkäisinä, kun mukaan lähti lähes 20 nuorta, Ojuva kertoo hymyillen.

18 lukiolaistyttöä on viime viikot ohjannut yläkoululaisia läksyissä. Tukea ja apua läksyjen teossa saaneet yläkoululaiset ovat erittäin tyytyväisiä. Seitsemännellä luokalla oleva Ronja Ruotsala kertoo, että nyt läksyt tulee tehtyä aiempaa paremmin.
– Nyt jaksaa tehdä kotonakin läksyjä vähän ahkerammin, ennen läksyt tahtoivat kasaantua. Olen saanut Katjalta muutenkin erilaisia vinkkejä koulunkäyntiin, Ruotsala huomauttaa viitaten tsemppariinsa Katja Vuorelaan.

Someron tsempparikokeilun kehittäjät kertovat, että kyseessä on ainutlaatuinen toimintamalli.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini