kiukutteleva hammas ja sen hoito

Perjantai 29.9.2017 klo 16.40


Olen joskus aikaisemminkin saanut aihetta kiittää salolaista hammashoitoa. Kiitän taas. Läntisellä terveysasemalta löytyy loistava palvelu. Todella. 

Tänään menin klo 12.30 kipeää hammastani valittamaan. Oli se jo keskiviikkona kipuillut, ja korvan seutu, mutta ajattelin, että se on ohimenevä kipukotkotus. Ei siinä muutoinkaan auttanut suurta porua päästä, sillä olin Tallinnaan lähdössä. Nöyrästi vaan apteekkiin kurvaisu ja särkylääkettä ostamaan. 

Tallinnasta kotiuduin eilen. Hammas oli edelleen kummallinen.Tänään ei sitten enää särkylääkkestä ollut apua, joten konstit olivat vähissä. Suunnistin ilman mitään ajanvarausta Läntiselle terveysasemalle.

Tuurikin kävi. Joku oli peruuttanut aikansa ja sain sen. Puolen tunnin päähän. Hammas kuvattiin ja todettiin, että siinä on tulehdus. Klo 14.00 pääsin jo pois vastaanotolta. Hampaalle olin saanut juurihoidon ja seuraaville kahdelle juurihoitokeikalle merkinnät allakan kulmaan. 

ISO kiitos, miellyttävälle ja hyvälle lääkärille! Hän selitti hienosti, mitä tarttee tehdä ja mitä vielä jatkossa tehdään. Kaunis kiitos apulaisellekin. Miellyttävä oli vastaanotonkin palvelu.

..

Että tämmönen markkinapäivä!

Kyl mää nekin läpi kävelin. Siis Salon markkinat 2017. Se kierros ei kauaa aikaa vienyt. Tarjottava sitä samaa kuin ennenkin ( maailmanpyörä, ilmapalloja, rinkeleitä, pakaste- ja pölypusseja, metrikaupalla lakua, helppoheikkejä, pient syötävää, siis ihan vaikka mitä), mutta hyvä, jos ihmiset tykkäävät. Onhan tapahtuma yks cityn syksyisistä "täytyy nähdä, täytyy kokea" -tapahtumista. Tänä vuonna on sääkin mitä parhain.


Kommentit

29.9.2017 17.51  Outi Hoikkala

Salolaisilla poliitikoilla tuntuu nyt monella olevan jotain hampaankolossa. Harva kuitenkin näin avoimesti ja julkisesti kertoo vaivastaan sekä ennen kaikkea vielä itsenäisesti, oma alotteisesti ja ripeästi hakeutuu hoitoon. Ja jolla on vielä jatkohoitosuunnitelmakin valmiina :)

Hyvää viikonloppua!

29.9.2017 21.13  Marjatta

Jos facebookia ja Salon Seudun Sanomia seuraa, niin kyllä on juu muutamilla hampaankolossa jotain, joka sattuu tai satuttaa.

Ei ole mitenkään kivaa luettavaa ollut.

29.9.2017 21.34  Marjatta

Oikeassa olet Outi. "Iha itte mää" tosiaan sen hoksasin, että ripeä hoitoon pääsy on tässä mun hampaankolo -tapauksessa nyt se kaiken aa ja oo.

Ei salolaisille sivuillani kävijöille lienee paikallaan infota, että Salossa on murheenkryyninä parhaillaan, ei suinkaan mun kiukutteleva hampaani, vaan eri puolueissa esiintyvät riidat, teemalla kuka mitäkin on sanonut tai väittänyt. Oikein rikosilmoituskin on jätetty.
Huhhuh vaan!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini