Puheenvuoron viimeisimmästä kirjoituksestani jäi vaivaamaan  Juha Hämäläisen kommentti, sen loppuosa: Eli ihmisten on nykyään opiskeltava koko ikänsä. En näe mitään syytä puhua digi-syrjäytymisestä vaan ihan selkeästi henkisestä laiskuudesta oppia uutta. Ei tässä ole kyse mistään tohtorintutkinnon suorittamisesta hiukkasfysiikassa.

Kyllä minä sen ymmärrän, että koko ikänsä opiskella voi, mutta että digi-syrjäytyminen olisi henkistä laiskuutta, siitä väitteestä, ajatuksesta en oikein tykkää. 

Onhan se toisaalta ihan hyvä, että ÄlyTekniikka etenee, mutta koko ajan uuden oppiminen, uusien juttujen perässä pysyminen, ei se ihan helppoa tänä päivänä ole. 

Nuorta älylaitteet eivät hämää, eivätkä ihmeemmin edes pelota, mutta vanhempi väki on uuden vempaimen edessä välillä "ihan pihalla". Ohjeitten lukeminen on kuin etikkaa joisi. Vanhempi miettii, uskaltaako sitä edes käynnistystä painaa, ettei vaan sekottaisi koko laitetta. Ja vaikka ohjeitakin lukisi, eestaa, niin silti sekottaa.

Nooh, jos lapsenlapset eivät pysty auttamaan, niin onpahan sitten ainakin huoltoliikkeillä töitä.

Mutta Lapissa se vasta kovaa porukkaa on. Lapin Kansan otsakkeissa 5.1.2018 keikkuu tieto, että älyä löytyy nyt jo ostoskärryistäkin.  Ajatelkaa! Kolmessa lappilaiskaupassa on kuutta kieltä taitavia ostoskärryjä! 

Mitä seuraavaksi, mitä tulevaisuudessa? 

Pyöriikö, toimiiko esim. huomisen RuokaKauppa robottien ja älykärryjen varassa? Onhan noita jo itsepalvelukassojakin. 

Tarvitaanko tulevaisuudessa kauppoihin enää lainkaan henkilökuntaa, aitoa ihmistä? 

Mitä jos älytekniikka menee ihan älyttömäksi? Pysynkö perässä, pysynkö rattailla? Pitääkö olla  huolissaan?