pöörö pää

Tiistai 6.3.2018 klo 9.41


Sinä sivuillani kävijä ajattelet varmaan, että olenko jo uudella reissulla, kun tänne ei mitään infoa tekemisistäni tai tekemättä jättämisistäni ilmesty. 

En ole. En ole uudella reissulla, vaikka sellaista kyllä on nurkan takana odotettavissa. Saisinpa nyt vaan ensin itseni johonkin normaalikuntoon.

Olen ollut kipeä. Kait minä jonkun taudin Kyproksen matkalla sen viimeisessä hotellissa sain. Oli kakskerroksinen huoneisto. Ylhäällä makuutilat ja siellä ilmlämpöpumppu. Plussatuuletusta 30 astetta. Alakerrassa ei mitään. Viilennykseen asennettu pumppu ei pahemmin lämmitä. Vetoa ja viileää oli. Ja kokolattiamatot. Ne saisis jo lailla hotellihuoneista kieltää. Ei minulla kuumetta ole, eikä yskää, mutta pää on pöörö ja tukkoinen.

Kaupunginvaltuuston kokoukseen minä kyl itseni sentään eilen hilasin. Yhden aloitteen jätin: 

  

Salon kaupunginvaltuusto 5.3.2018
Valtuustoaloite
Asia: Esteettömyysasiamiehen viran perustaminen
Olen yrittänyt selvittää, miten Salon kaupunki toimii kaupunkilaisten esteettömyysasioissa. 
Esteettömyys on aihe, jota usein esille nostetaan, mutta siitä, mitä kaikkea se sisällään pitää, mitä se tarkoittaa, siitä taidamme tietää aivan liian vähän.
Salossa kaupunginvaltuuston 11.12.2012 hyväksymä vammaispoliittinen ohjelma 2013-2030 nostaa esille jotain (s. 30-31), löytyy esityksiä ja ehdotuksia, mutta onko niitä toteutettu, siitä en ole kunnolla selvää saanut.
Se kyllä on selvinnyt, että esteettömyysasiamiestä meillä ei ole. Isommissa kaupungeissa sellainen on, esim. Espoossa, Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Vaasassa. Tampereella ja Vaasassa esteettömyysasiamiehille on yhdistetty kaksi pestiä, ts. he tekevät töitä vammais- ja esteettömyysasiamies -nimikkeellä.
Jätän täten esityksen, että Salon kaupunkiin perustetaan esteettömyyssasiamiehen virka ja mikäli mahdollista, jo vuodelle 2019.
Siihen saakka, että esteettömyysasiamies (yksin tai yhdessä jonkun toisen kunnan/toisten kuntien kanssa) kaupunkiimme saadaan, esitän, että kaupungin palveluksessa toimivilta virkamiehiltä ja -naisilta kysytään, olisiko jollain heistä kiinnostusta ottaa oman työnsä ohella toistaiseksi (lisäkorvausta vastaan) hoitaakseen edes välttämättömät esteettömyysasiantuntijalle kuuluvat tehtävät.
Marjatta Halkilahti
valtuutettu, KD sitoutumaton
Tuon allekirjoitti myös valtuutettu Pertti Vallittu.

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini