Supertähti ja SuperSalo

Torstai 26.7.2018 klo 23.04


Kyllä nyt voi taas kehuakin. Michael Monroe kävi torillamme, siis tällä torstaisella torilla. Oli hänen iltaesiintymisensä, kiitos näitten tahojen: Salon Alueen Tuottajayhdistykset, Valio, Länsi-Maito, POP Pankki Kosken Osuuspankki Salo 100 vuotta, HKScan, DAVA Foods, LähiTapiola Etelä, Mehiläinen Salo, MTK Varsinais-Suomi, Tuomo Erjala Oy.

En mikään rock -fani ole, mutta ilmiötä Mike Monroe oli pakko lähteä katsomaan. Kuuntelemaankin. Ja kun Monroe esiintymisensä alussa totesi, jotta tämä tori voittaa Turun torin, voittaa ihan iisisti, niin se vasta hyvä juttu on. Meillä kävi Supertähti, kävi yhden konsertin verran ja SuperSalossa. Jes!

Torilla oli täyttä, mutta lehtitiedon mukaan ei niin täyttä kuin oli vuonna 2013, jolloin Cheek esiintyi. Kaunis sää oli Cheekin esiintyessäkin, mutta eipä tainnut ihan näin kuumaa silloin olla kuin mitä nyt mittarit näyttävät. Nyt ne näyttävät sellaisia lukemia aina vaan, että huhhuh. Joutuu jo ihmettelemään, onko maapallo jotenkin nytkähtänyt tai niksahtanut raiteiltaan. Eihän esim. Portugalissa näin kuumaa ole ollut kuin meillä nyt.

Muutaman kuvan yritin Supertähdestä ottaa, mutta olin niin kaukana, että hyviä otoksia en saanut. Tämän kelpuutan, vaikka ei tämä tätä kuvaa kuvana voita. Sillanpäätäkin kuvasin todella, todella kaukaa, mutta minulla oli sit vissiin tuohon aikaan parempi kamera. Ainakin eri merkkinen oli.

Mitäpä tähän helteisen ehtoon päätteeksi muuta kuin tämä kuva, tätä odotellaan: 

https://www.marjattahalkilahti.fi/albumi/kuvia/2086623 Tätä odotellaan. 

Onko muuten kukaan huomannut, että pihlajaan tulisi marjoja? Ei ainakaan mun puskiini. Ei marjan marjaa. Mitäs se tietää? Että tulee runsasluminen talvi? Vai oliko se vähäluminen? Tai ei tule lunta lainkaan?




Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini