sarjassa selityksiäMaanantai 29.10.2018 klo 18.30 Sarjassa selityksiä: 2.3.6. Investoinnit Tarkastuslautakunta: ”Laurin koulun peruskorjauksen 2006-2007 suunnittelussa kosteusongelmat olisi pitänyt ottaa paremmin huomioon. Tarkastuslautakunta edellyttää, että Laurin koulun peruskorjauksen epäonnistumiseen johtaneita syitä käydään vielä läpi kaupungin organisaatiossa ja että niistä otetaan opiksi ja muutetaan toimintatapoja. Tulevia uudisrakennus- ja peruskorjauskohteita suunniteltaessa ja tilattaessa vastaavaa ei saa tapahtua. Kaupungin organisaation eri osien välillä on kehitettävää ainakin tietojen välittämisessä, vastuun ottamisessa ja valvonnan järjestämisessä.” Teknisen toimen vastine: Laurin koulun peruskorjauksen yhteydessä vanhat asbestia sisältävät lattiapinnoitteet poistettiin ja samalla poistettiin asbestia sisältävä liima sekä vanhat tasoitteet. Materiaalien poistamisen yhteydessä ei havaittu kosteuden aiheuttamia vaurioita vanhoissa liimoissa tai tasoitteissa. Tämän päivän rakentamisessa käytettävät myrkyttömät aineet, joilla poistetut materiaalit korvattiin eivät kestäneet rakennuksen alustatilassa vallitsevia olosuhteita, jotka eivät ole muuttuneet alkuperäisestä rakentamisesta lähtien lukuun ottamatta rakentamisen aikaista puutavarasta tehtyä muottilaudoitusta, joka poistettiin saneerauksen yhteydessä erillisurakkana. Piirustuksista on tarkistettu, että veden pinta alustatilassa on alkuperäisten suunnitelmien edellyttämässä korkeudessa. Pohjaveden pintaa ei asiakirjojen mukaan saa laskea alemmaksi salaojittamalla tai muuten kuivattamalla, koska puupaalut voivat alkaa lahota. Laurin koulun rakentamisessa ja korjaamisessa on noudatettu kunkin ajan mukaisia rakennusmenetelmiä ja -materiaaleja, joten ilmenneitä ongelmia ei osattu ennakoida Löytyy täältä: http://www.salo.fi/attachements/2014-04-17T12-45-0692.pdf Ja sitten toista selitystä: Vastaus Marja Ruokosen selvityspyyntöön ammattikorkeakoulun sisäilmatilanteesta Ensin ei ole mitään: Ammattikorkeakoulun toiminta-aikana ei ole tullut esille seikkoja, joiden perusteella kohdetta olisi ollut syytä tutkia. Kaupunginhallitus ei vastaukseen tyydy, vaan patistaa asian uudelleen valmisteluun. Sitten löytyy jo mm. tämmöstä: Piha-alueella on ollut maan painumisesta johtuneita ongelmia, joita on korjattu. Roskakatoksen kohdilla tehty korjauksia viemäreihin ja kaukolämpöjohtoihin. Maan painuminen rakennuksen ympärillä keskeisin ongelma, joka aiheuttaa korjaustarpeita. Niinpä! .. aiheuttaa korjaustarpeita! No mitä on tehty? Kuvattu viemärien kunto kameralla vai kipattu kuoppien peitoksi lisää maata? En ymmärrä. En. Tätä meiltä näköjään puuttuu edelleen, tätä, mihin on patistettu jo vuonna 2012: Kaupungin organisaation eri osien välillä on kehitettävää ainakin tietojen välittämisessä, vastuun ottamisessa ja valvonnan järjestämisessä.Ja on se nyt ihme ja kumma, jos ei kukaan mitään ongelmia huomannut vuonna 2017. AMK muutti Salo IoT Campukseen alkuvuodesta 2018! Tässä yksi sen aikainen uutinen: https://www.turkuamk.fi/fi/ajankohtaista/1540/salon-amkn-toimipiste-muuttaa-salo-iot-campukseen/
|
Marjatta Halkilahti
