toisille tarjotaan, toisille ei

Keskiviikko 30.1.2019 klo 22.18


Vanhusten ja vankien laitokset!

Puutteita on kaikkialla – eivätkä ne voi olla yllätysTuon toteaa yhteiskuntapolitiikan professori Teppo Kröger esillä olevasta vanhustenhoidon tilasta.

Olen samaa mieltä.

Kröger varmasti tietää, mitä puhuu, mitä sanoo, hänhän johtaa Jyväskylän yliopiston Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikköä.

Minusta hallituksen ja eri puolueitten on ihan turha nyt tohkata vanhustenhoidosta. Että nyt tuli eteen asioita, nyt tuli eteen sellaisia paljastuksia, jotka on pakko saada kuntoon. 

Totta kai ne on saatava kuntoon, mutta on tässä aikaa ollut. Aikaa on ollut monen, monen hallituksen ajan.

Nyt kun vaalit on tulossa, niin totta kai, kaikille puolueille tuli hätä. Tuli oikein iso hätä ja huoli vanhuksista. Kaikkien on pikkupakko näyttää, miten vanhustenhoito kuntoon saatetaan. 

Olen niin monet vaalit jo nähnyt kuullut ja kokenut, että tiedän mitä tapahtuu, kun vaalit on ohi. Pääsäänto on ollut se, että kun ne on ohi, vanhukset unohdetaan melkein saman tien.

Ensimmäiseksi hallitus alkaa miettiä (ainakin edelliset) ja taistella alkon tuotteista, mitä niitä on, mistä niitä saa, minkä prosenttisia ne litkut ovat tai saako niitä lainkaan. Onko hyväksi meille ihmisille?

Vähän voidaan hallituskauden aikana ottaa esille, ainakin kinastella siitä, millaisia hoitopaikkoja pitää olla, onko hoitajamitoitusta ja jos on,  niin kuinka vähän. Minä koen tuon niin, että tähän saakka on kitkuteltu sillä vähimmällä, jos ylipäätään on mitään mitoitusta aikaan saatu.

Minua järkytti tänään, oikeastaan ihan äsken tämä netistä eteeni tullut uutinen. Soisin, että tämä järkyttäisi myös kaikkia kansanedustajia. 

Vankilat muutetaan älykkäiksi, jotta vangit eivät putoaisi tietoyhteiskunnan kelkasta

Älyvankilassa jokaiseen selliin tulee oma pääte, jolta vanki voi käyttää nykyistä laajemmin sähköisen asioinnin ja kuntoutuksen palveluja. Älykäs vankila -ratkaisu on tarkoitus ottaa käyttöön myöhemmin muissakin Suomen vankiloissa.


Moni  tämän päivän vanhus ei ole tuollaisista edes unta nähnyt! Ei ole paljon muustakaan sellaisesta, mitä vangeille vankilaelämä tarjoaa (esim. päivittäinen ulkoilu).

Nooh, onhan tuota ennenkin esille nostettu, että tässä maassa vangeilla on paremmat olot kuin mitä vanhuksillamme! 

http://marjattahalkilahtiblogituusisuomifi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268716-vanhusten-ja-vankien-laitokset

 


Kommentit

8.2.2019 16.52  MäVaa

Vankien ja eläinten hoidot versus vanhusten hoito; edellä mainittujen puolesta on puhuttu ja oltu huolissaan jo vuosia, mutta vanhusten hoidosta nyt vasta ja tuleeko siihen muutosta nytkään. SSS:ssa kirjoitus tänään pe.8.2 aiheesta eikä aiheetta. Vanhuksen oleminen hoivapaikassa n. 2 v. Täytyy olla kiertoa, eli poistumaa, että seuraava jonossa oleva pääsee paikalle. Jo silloin, kun kunnat kaupunkiin niputettiin ja alkoi kunnalliskotienkin poistaminen eli hoivapaikkojen vähennys, sanoi kaupungin hoivap.päällikkö, ettei ole tarkoituksellista makuuttaa vanhusta hoivakodissa enää vuosia kuten oli ennen, vaan n. 1 v:n kierto, kork. 2 v. Hyvällä virikkeellisellä hoidolla hoiva-aika saattaisi pidentyä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini