valtuustosta

Maanantai 4.3.2019 klo 23.13


Näillä mennään!

Salo myönsi lisärahoituksen ja lainaa IoT Parkille

https://www.sss.fi/2019/03/salo-myonsi-lisarahoituksen-ja-lainaa-iot-parkille/

Salon kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 1,26 miljoonan euron lisärahoituksen ja kahden miljoonan euron lainan Salo IoT Park Oy:lle.

Asiasta käytiin yli tunnin keskustelu. Jaana Haapasalo (sit.) esitti, ettei lisärahoitusta eikä lainaa myönnetä, mutta hänen esityksensä raukesi kannatuksen puutteessa.

IoT Park tarvitsee rahoitusta muutostöihin, jotka liittyvät Valmet Automotiven suunnitelmiin aloittaa akkujen suursarjatuotanto Merikaaressa. Muutostyöt tehdään nopealla aikataululla, koska akkutehtaan tuotanto on tarkoitus käynnistää jo tänä vuonna.

--

Oli pitkä valtuuston kokous. Melkein tunti meni em. asioihin. Kaupunginhallituksen ehdotuksesta nämä asiat otettiin valtuustossa ylimääräisenä käsittelyyn:

Lisämääräraha osakassopimuksen mukaisen lisärahoituksen sijoittamiseksi Salo IoT Park Oy:öön

Lainan myöntäminen Salo IoT Park Oy:lle

Omalta osaltani totesin mm.

Tässä nyt esitetylle lisärahoitukselle, jos siitä äänestys tulee, sille vilkutan tyhjää. En ole asiaa jarruttamassa, mutta en puolustamassakaan, kun en alunperinkään IoTparkin, entisen Microsoftin tilojen hankintaa kannattanut. Yritystoiminta ei ole minun mielestäni kunnan tehtävä. Ensisijaisesti kaupungin tulee satsata lakisääteisiin peruspalveluihin.

Tämä asia on omanlaisensa pakkorako ja asian koko kokonaisuudesta voimme olla montaa mieltä. Ei tätä kaikkien ole pakko hyväksyä, vaikka tämän tarpeen ymmärtääkin.

Joku tähän nyt sitten sanoo, että kyllä, kyllä parempaa saadaan, kun saadaan kaupunkiin uusia työpaikkoja ja asukkaita, verojen maksajia.

Tässä kaupungissa on vetovoimaa, mutta pitovoimamme on heikoissa kantimissa.

Jos ja kun tänne nyt tulee uusia työpaikkoja, niin tuskin jo pois muuttaneita lapsiperheitä takaisin tulee, sillä ei lasten kanssa noin vaan matkalaukkua paikasta toiseen siirrellä. Ne, jotka ovat muuttaneet lähellä oleviin naapurikuntiin voivat siellä olla jatkossakin, luottavat siihen, että kouluja ei siirrellä tai poisteta sillä tyylillä kuin nyt täällä toimitaan. Ja jos akkuja lähtevät kokoomaan, niin kulkevat tänne omalla autolla. Kaikilla ei ole omaa autoa, joten pitää muistaa sekin, että on jonkunnäköiset bussivuorot, eikä niitä pyörällä kulkeviakaan saa unohtaa.

Kiitos täytyy antaa kaupunginjohtajalle tästä omien töittensä kylkiäisenä tehdystä maratoonista saada isohko tehdas tänne kaupunkiin, mutta nyt on tarpeen valmistautua seuraavaan maratooniin ja se tarkoittaa sitä, että nyt sen pitovoiman kimppuun. Nyt pitää löytyä kunnon houkutukset ja koukutukset, jotta jos tänne muutetaan, niin täällä myös pysytään.

--

Lisärahan antamisessa en ollut puolesta enkä vastaan, mutta tälle lainan antamiselle annoin hyväksyntäni. Vai olisko ollut vaihtoehtoja? 

Huomenna varmaan aukeaa kokouksesta taltioitu video. Avaa se tämän sivun oikeasta alakulmasta!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini