mikä nimeksi?

Perjantai 5.4.2019 klo 16.01


Salon Seudun Sanomissa oli 31.3.2019 infoa Salon joukkoliikenteestä. Elokuusta lähtien paikallisliikenteen alue laajenee ja maaseudulle kulkevien linja-autojen määrä kasvaa.Tarkoitus olisi saada nykyistä enemmän ihmisiä bussin kyytiin.

Toinenkin juttu em. uutisessa oli. Liikennepalveluasiantuntija väläytteli, että kevään aikana järjestettäisin nimikilpailu. Että mikä liikenteen nimeksi? Turun seudulla on Föli, Tampereen Nysse ja Kuopion seudulla Vilkku.

Meillä ei ole nimikilpailua vielä edes virallisesti julkistettu, mutta nimiehdotuksia Salon Seudun Sanomien tekstaripalstalla alkaa jo viuhahtaa harva se päivä. Tänään oli esillä mm. Ruti ja Vali. Sitten on Sasi (Salon sisäinen liikenne), on Tyhjis ja on Pätkä, Joku ilmoittaa, että Paikkuri se ei voi olla, koska semmonen ei ole aitoa salolaista.

Jos vanhat merkit paikkaansa pitävät, niin elokuussa tekstaripalstalla alkaa rutina sekä reiteistä että aikatauluista. Ja jos tuolle liikenteelle oikein virallinen nimikin annetaan, niin siitä saadaan isosti rutinan aihe numero kolme.

Minä en ole nimeä erityisemmin miettinyt, mutta en minä Paikkuri -nimeä vierasta. 


Kommentit

5.4.2019 23.21  Marjatta

Jos ei Paikkuri käy, niin sitten Rutina. Siinä kylkiäisenä menisi se motkottaminenkin! Tuli mulla ehtoolla cityn keskustasta kotiin ajaessa toinenkin nimi mieleen. Se oli kyyti. Oi kun olis komeeta: Salon Seudun Kyyti. Ja ihmiset tien poskessa pysäkeillä tuumaisivat, jotta nysse tulee ja vilkuttaa ja kaik on fölis!

8.4.2019 17.48  MäTaaS

Paikkuri on täysin salolaista ja jokainen tietää, mikä on "paikkuri". Ei tarvit uutta nimikett.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini