Tämä oli tässä!Lauantai 9.11.2019 klo 12.16 Tämä oli tässä! Eilen illalla totesin, että Pertin tuleva tarkoittaa sitä, että tilanne vaikuttaa myös minuun sekä kaikkiin Salon KD:ssa toimiviin. Pertti on viimeisen päälle miettinyt, mitä hän tulevaisuudelta haluaa, mutta kyllä sitä on nyt pitänyt myös minun miettiä. Kuten lehtiuutinen totesi, minä olisin jatkossa ainut Salon kaupunginvaltuuston KD -edustaja. Niin siinä kävisi ja minulle lankeaisi mm. valtuustoryhmän puheenjohtajuus. Sellaiseen joudun sanomaan kiitos ei. Oli jo muutoinkin suunnitelmissa yhden luottamustehtävän vähentäminen. Tämä, mikä nyt nousee ykköseksi sanoa ei, on se, että en pidä itseäni sopivana valtuustoryhmän vetäjäksi, enkä puheenjohtajaksi, en, vaikka taustalla ja tukena olisikin kaupungin luottamustehtävissä toimivia ja muita KD:läisiä. Perusteeni on, että en ole KD:n jäsen. Olen ollut sitoutumaton jo pitkään ja sellaisena pysyn. Minun mielestäni valtuustoryhmän puheenjohtajan tulee olla puolueen jäsen. Se, ovatko kaikki ryhmään kuuluvat jäseniä, se ei ole niin merkittävää. Toki voisin minä niinkin tehdä, että minäkin jättäisin KD:n, siirtyisin vaikkapa "ei-mihinkään" -ryhmään tai palaisin edellisen kauden tilanteeseen (Valtuustoryhmä Marjatta Halkilahti (SIT), pj. ja jäsen 1.2.2013-28.2.2017), mutta se ei olisi reilua KD:läisiä kohtaan. Ei viime kuntavaalien tulos minun mielestäni sitä tarkoittanut, eikä saa tarkoittaa, että KD salolaisen politiikan "kartalta" pois pyyhittäisiin. Minun mielestäni KD:lle neuvotellut paikat kuuluvat heille, kuuluvat tämän vaalikauden loppuun saakka. Se, miksi viimeksi kuntavaaleihin vielä lähdin ja ehdokkaaksi nimenomaan KD:n listoille, johtui pitkälti siitä, että yhteistyö edellisellä vaalikaudella oli Pertin ja minun välillä ollut hyvää. Hyvää se on ollut nytkin ja ihan koko KD -porukan kanssa. Ei minulla mitään valittamista ole. Totesin jo, että Pertin tuleva vaikuttaa ja muuttaa omaa tulevaani. Se vaikuttaa näin: on parempi, että jätän luottamustehtäväni. Jätän eroanomukset kaupunginvaltuusto -paikasta, kaupunkikehityslautakunnan jäsenyydestä, maapolitiikan ja yleiskaavallisen ohjelman ohjausryhmän jäsenyydestä sekä maakuntavaltuuston varajäsenyydestä. Valtuustoryhmän puheenjohtajaksi tulee ja paikalleni valtuustoon siirtyy Elina Seitz. Ensimmäiseksi varavaltuutetuksi nousee Kalle Tekkala. Minulta vapaaksi jäävistä paikoista päättävät ja esityksiä kaupunginvaltuustolle tulevat tekemään Salon KD:ssa toimivat. En minä tätä ihan tällaiseksi kuntavaalien jälkeen 2017 ajatellut, en näin, että kertaheitolla kaikkeen tulisi kesken kauden ja kesken kaiken stop, mutta katson, että vaihtoehtoja ei nyt ole. Minun osaltani luottamushenkilönä toimiminen tuli tiensä päähän. Voi olla, että jatkossa vielä jossain esillä olen, varmaan kirjoittelenkin. Vanhustenhoitoa minä ainakin seuraan. Kun vuonna 2013 erosin kokoomuksesta, kerroin asiasta yhdessä blogissa. Nyt on sama tilanne. Tämä tässä ja nyt riittää. Enempää en tätä nyt esille noussutta poliittista tilannetta pengo, enkä omaa eroamistani selittele tai perustele. -- Salon kaupunginvaltuutetuille, kaikille muillekin kaupungin luottamushenkilöille ja virkamiehille esitän lämpimät kiitokset yhteisistä vuosista. Lämpimät kiitokset myös Salon KD -väelle. Pertti Vallitulle toivon paljon, paljon onnea ja menestystä valitsemalleen tielle. Minua valtuustoon äänestäneille myös ISO, iso kiitos. Toivottavasti ymmärrätte nyt tekemäni päätöksen. Ei tähän päätyminen ihan helppoa ollut. |
|
9.11.2019 16.15
Outi Hoikkala
Minulle on kerrottu, että ?politiikka on peliä? ja lupailtu myös monenmoista - no leikki sikseen, somen maailmassa löytyy monta laulajaa nuotilla ja sen vierestä. |
9.11.2019 19.03
Kuntalainen
Olet nähnyt paljon vaivaa ja kuluttanut aikaa luottamustoimiesi hoitamiseen. Olet lukenut esityslistoja, liitteitä, penkonut ja selvittänyt asioita, varmasti enemmän kuin joku toinen. |
10.11.2019 1.50
Ritva Sinervo
Niin se vain on, että elämässä tapahtuu ja aina tapahtumat eivät ole kaikkia tyydyttäviä ratkaisuja. Politiikka on työsarka, jossa pitää sydän , pää ja viitseliäisyys ahkeduuden muodossa olla mukana. |
10.11.2019 19.18
MäVaa
Tulipa tyhjä olo. On ollu miälenkiintoist seurata kunnallissi asjoi ja niist tehryi päätöksi sun blogis kautta, itekki jotta miälipidett ilmassu. Olit innostunu ja rehelline, pualustit ja vaadit "piänte"ihmisten pualest heill appu ja hoitto. Tyhjä paikk tuli, mutt kyll ne kaikk hoiretuks tuleva, uskota nii. Uussi tuuli päi ja ain voi miälipitei varmast kirjotta, eiks joo! |
Marjatta Halkilahti
Kiitos Marjatta hyvästä yhteistyöstä ja suoraselkäisestä toiminnastasi politiikassa. Salon paikallispolitiikkaan jää jäljiltäsi iso aukko, ja minulle suuret - osaavat- napakat ja asiantuntevat saappaat täytettäväksi. Olisin suonut että tämä olisi mennyt toisin, eikä tällaista muutosta olisi tullut kesken valtuustokauden.
Ymmärrän ratkaisusi, kuten Pertinkin ratkaisun, kun taustat ja vaikuttavat tekijät tiedän. (Sitä en kuitenkaan voi hyväksyä että kaupunginhallituksen paikka siirtyisi pois kristillisdemokraateilta).
Kiitos kaikesta ja hyvää jatkoa!