Äitin Maassa

Hellettä pukkaa enemmän kuin olis tarve, mutta heitä, jotka tänään ovat istuneet Salon Teatterin kesäkappaleen ensi-illassa, se tuskin on ihan hirveästi häirinnyt. Uskoisin, että Äidinmaa on vienyt mukanaan ja helle on ollut vain kuin lisämauste vahvojen naisten eletyn elämän seuraamiseen.

Minulla oli KoeYleisnönä mahdollisuus nähdä esitys jo 7.7.2021 (lämmintä silloinkin, mutta ei tämmöstä kuin tänään) ja jos yhdellä sanalla esitystä kuvaisin, niin sanoisin, jotta koskettava. Kahdella sanalla: koskettavan komea!

Ohjaaja Toni Ikolalle esitys on ensimmäinen ohjaustyö, mutta ei ole mies takellellut. Eivät näyttelijätkään. Kaksi eri ajanjaksoa: kesä ennen vuoden 1939 talvisotaa ja vuosi 1989 tapahtumineen, esitettiin minun mielestäni kuin käsi kädessä kulkien.

En tiedä, onko roolien jako ollut helppoa vai vaikeaa, mutta siltä näytti, että kaikki oli just kohdallaan. Ohjaaja ja ohjattavat ovat vakuuttavasti onnistuneet kuvaamaan menneitä aikoja ja sitä, mitä eri aikojen äidit ovat tehneet ja tahtoneet. Ennenkaikkea tahtoneet. Miehethän menivät siinä sivussa. Tunteet tulivat ja menivät, välillä väkisin, mutta koko kokonaisuus pysyy kasassa ja tuo katsojan eteen kuvia, millaista elämä ollut on ihmisten raha, rakkaus vai turvallisuus -valinnoissa.

Näyttelijät, äiti ja tytär Koskela ovat osaavia naisia. Sari Koskela on Vienon roolissa todella vakuuttava, samoin Vilma Koskela Annin roolissa. Jos miehiä esiin nostan, niin Peter Nyberg saa Olavin roolistaan isot pisteet. Sotarintamalla olon näyttelemisessä hän on mies paikallaan. Esa Lehtisen tehtävä näytellä sekä selvä- että juovuspäissä olevaa oli ja on myös melkoinen suoritus. Ja Roope Pelo onnistuu kahden roolin läpiviemisessä. Nimismiehenä mies on vallan huikee!

Esa Niemisen ja Niklas Rosströmin musiikki on vaikuttava. Se on kuin liimaa koko esitykselle. Laulutaitoa näyttelijöillä on vaikka muille jaettavaksi. Alun tanssaamiset olivat mukaansavievää ja hauskaa seurattavaa.

Jos nyt jonkun pienen, pienen miinuspisteen annan, niin se on sotaan lähtevien jäähyväisissä. Pikkusen vähempi pussaaminen olisi riittänyt. En tiedä, mutta luulen, että talvisodan aikoihin tunteiden näyttäminen on ollut toisenlaista, semmosta ujompaa. Voi toki olla niinkin, että ohjaaja ihan tarkoituksella haluaa nostaa esille nuorten ja rakastuneiden toinen toisilleen jäähyväisten jättämiset. Jospa hän päivittää niitä tähän päivään.   

Nooh, äidinrakkautta ei tarvinnut päivittää. Eikä vahvoja naisia. Ne ovat ja pysyvät. Vielä kerran: Äidinmaa on koskettavan komea esitys. Kiitos ja onnittelut kuuskymppiselle Salon Teatterille!