kunnon vastineita kiitos!

Torstai 2.6.2022 klo 16.25


Salon Seudun Sanomissa oli tänään koko sivun juttu Salon kaupungin tarkastuslautakunnan huolen aiheista. Kumpikohan oli se isompi, suurempi juttu, toimittajan kokooma yhteenveto kaupungin tilanteesta vai lautakunnan puheenjohtajan iso naamakuva (sivusta otettu)?

No kuvalla sai ainakin lehden lukijan pysähtymään. Ehkä lukemaan koko uutisjutun.

Salon menossa olevan valtuustokauden tarkastuslautakunta ei tunnu olevan tyytyväinen. Pj. toteaa, että vuodesta toiseen toistuu samoja teemoja, eivätkä asiat kehity. Vastineet ovat ylimalkaisia ym.

Toimittaja on varmasti ihan kaiken sen koonnut ja julki kirjoittanut, mitä puheenjohtaja on kertonut, mutta tuliko esiin jotain uutta verrattuna menneisiin vuosiin, alkaen Salon kuntaliitoksen ensimmäisestä toimintavuodesta?

Minun mielestäni ei tullut. 

Minä ajattelin tark.ltk -työstä viime vuonna näin: 

Valtuustolle annettavan lausunnon kokoaa joku muu kuin hallitus. Siihen voi tekstiä selitellä toimialajohtaja tai joku muu virkamies, mutta selittäkööt vaan. Lausunnon antamisvastuu on kuitenkin hallituksella. Kyllä hallituksen kuuluisi viimeisen päälle miettiä, onko annettu lausunto ok vai onko se pelkkää liirumlaarumia, onko asian vierestä tai onpa ainakin Salossa menneinä vuosina niinkin käynyt, että johonkin kohtaan ei ole vastattu lainkaan!!

Em. kommentti löytyy täältä:

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/marjattahalkilahtiblogituusisuomifi/tarkastuslautakunnan-arviointikertomus-ja-siihen-lausunnon-antajat/




Kommentit

2.6.2022 17.14  Sivujasi Seuraava

Jos hallitus ei reagoi annettuihin vastineisiin kunnolla, niin miksi itse valtuusto ei reagoi?

2.6.2022 17.31  Marjatta

Hyvä kysymys.
Kyllä se minun mielestäni voisi reagoida. On virkamiehiä, jotka vastaavat ihan niin kuin kuuluukin, mutta ne, jotka eivät sitä tee, niille voisi antaa laiskanläksyä. Valtuusto voisi huonot vastaukset tai vastaamatta jättämiset palauttaa ja ilmoittaa päätöksenään hallitukselle / virkamiehelle, että vastatkaa. Vastatkaa kunnolla!

4.6.2022 19.44  Luottamustoimissa ollut kuntalainen

Tarkastusltk:n toimintaa uuden Salon alusta alkaen seuranneenna, olen havainnut, että vaikka tarkastuslautakunta vuodesta toiseen esitti parannusehotuksia, toimenpiteitä olemassa olevien asioiden korjaamiseksi ym. niin hallintokunnat suhtautuvat näihin yleensä nuivasti. Yhtenä vuonna erään hallintokunnan toimialajohtaja kutsui tarkastultk:n puhutteluun, koska otti nokkaansa huomautuksista.
Ymmärrän, että jokus voi tuntua turhauttavalta istua ltk:ssa ja puuttua vuosittain asioihin, joihin ei parannusta tule ja pyydettyihin vastauksiinkin suhtaudutaan ylimalkaisesti.
Kuitenkin tarkastuslautakunta on suoraan valtuuston alainen lautakunta.

5.6.2022 22.59  YksMammast Kylält

Edellä olevass tekstiss on se olennaine Salon toiminnoist. Tarkastusltk on tärkeä lautakunta, ku ne tekee tarkastuksii, miten on toimittu ja onk joku jääny hoitamatt ja nii pal mitä en sanno ossa mutt ymmärrän täysin. Ei mikkä huu-haa lautakunt, vaan se tua esill asjoi meiti äänestäjie tietto. Se vaa, ett Saloss , tai onk se nykyaikka, ett olla nii herkkänahkassi, ettei huamautuksi otet vasta.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini