seitsemästoista päiväMaanantai 28.8.2023 klo 20.34 Onpa ollut tauti! Meinaan korona, joka minuun iski 12.8.2023. Moni on sanonut, että tauti sahaa eestaa. Kyllä. Sitä just. Juuri kun joku aamu olet todennut, että nyt taitaa helpottaa, niin seuraavassa hetkessä päälle iskee hiki päälaelta varpaisiin ja kun se poistuu, niin on kamala vilu. Olo on väsynyt ja saamaton, vanha kansa sanoisis, jotta”kluttaunu”. Päivän aikana ei jaksa ei niin mitään. Sitä on vaan ja maata rötköttää. Lääkäriin minä sentäs itseni viime viikolla hilasin. Ei koronan takia, vaan siks, että olin varannut ajan polvien notkistushoitoon. Polviin oli määrä pistää synocromia. Semmosta ainetta kun kolme kertaa saa, niin jo kelpaa kävellä tallustella taas noin 8 kuukautta. Sinä aikana polvet ei pahemmin rutise, eivät pauku, eivätkä natise. Nyt ne ovat ihan mahdottomat. Piikkejä en saanut. Tk- lääkäri totesi, että piikitykset tarttee siirtää, koska olotilani oli flunssainen. Keuhkot kyl kuvattiin. Onneksi sain puhtaat paperit. Ei ollut korona sinne saakka virusta lähetellyt. "Että tämmöst infoo täältpäi. Eiköhä tää täst viäl iloks muutu.." |
Marjatta Halkilahti