MysteeriEhtoo

Tiina Brännaren ja Eppu Nuotion musikaali Roistoja ja rakkautta on ollut viime syksystä lähtien Salon Teatterin esityslistalla. Ensi-ilta jäi minulta näkemättä ja kokematta (kiitos kiukuttelevan sydämen), eikä sitä sopivaa päivää tuntunut sen jälkeenkään löytyvän. Mutta eilen, eilen pakotin itseni liikkeelle.

No millainen oli? kysyy Ystävä.

Vastaan, jotta ei ollut mun juttu.

Se oli semmonen musikaali. Dekkarimusikaali. Murhamysteeri. Käsikirjoitus, musiikki oli ujutettu Suomen vanhoihin euroviisukappaleisiin, pääsääntöisesti 1960 -lukuun. Ne olivat ihan ok ja ohjaaja Laura Nurmi oli ihan hyvin valinnut näyttelijänsä, laulamisen taitoa myöten. Mutta!

Kirjoitin jo, jotta tämä ei ollut mun juttu.

Pikkuisen olisi varmaan helpottanut, jos olisin etukäteen ollut tietoinen juonesta. En ollut ja kun melkein heti yks ihminen ammuttiin, niin meinasi tulla niin kutsutusti suru puseroon.

Roistojen ja rakkauden kanssa siinä sitä sitten kohellettiin. Ja lavastuksen. Sitä siirtämistä oli väliaikaan saakka mun mielestä vähän liikaa. Oli kuin olisi karusellia pyöritetty.

Näyttelijöistä x) en nyt erikseen nosta ketään esille. Kaikki olivat ihan hyviä. Kyllä Salon Teatterissa osaavaa sakkia on. On todella.

x) Pia Nummila-Väkiparta, Esa Lehtinen, Anne Sarlin-Rauhala, Mikko Polojärvi, Sonja Leino, Jerry Sarlin, Marjut Ruusumo, Lassi Turve, Arto Pasio, Jerry Alajoki, Kalle Tuomela, Nora Koivunen, Anni Mäenpää, Linda Smirnova.