sunnuntain saarnaSunnuntai 6.6.2010 klo 9.52 Minä olen sitä ikäluokkaa, jolle päähän on iskostunut, että sunnuntaisin on kirkonmenot kello 10.00. Nyt ne ovat uuden suuren Salon myötä eri seurakunnissa ( meillä kun tapahtui tämä seurakuntienkin yhteennaittaminen 1.1.2009) miten sattuu tai voi olla, ettei ole lainkaan. Nooh, ei hättä mittä! Tässä on Salo -cityn "pappi, kaupunkimme pääpiispan", kaupunginjohtaja Rantakokon sunnuntaisaarna:
http://www.sss.fi/mielipiteet/136659.html Salo laihdutuskuurilleSalon kaupungin päätöksentekijät kokoontuivat pari viikkoa sitten strategiaseminaariin. Seminaarissa hahmottelimme kaupungin tulevia haasteita ja toiminnan suuntaviivoja. Kerroin tuolloin, että kaupungin yhteisöverotulot tulevat vähenemään 30 miljoonalla eurolla tämän vuoden tasolta vuoteen 2012 mennessä. Tämä tulotason dramaattinen lasku edellyttää reipasta menojen karsimista. Seminaarissa sosiaali- ja terveystoimen sekä sivistystoimen toimialajohtajat esittivät rohkeat näkemyksensä palveluverkon karsimisesta tulevina vuosina.
Meidän on pidettävä mielessä, että 30 miljoonan euron yhteisöverojen lasku siirtää Salon normaalikuntien joukkoon. Salo on saanut nauttia Nokian ansiosta tavallista paremmasta tulokertymästä. Maailmanlaajuisesta lamasta johtuen tilanne on nyt toinen, ja me joudumme sopeuttamaan toimintaamme sen mukaisesti, jotta emme ajaudu vararikkoon. Meidän on laadittava monivuotinen kaupungin talouden tasapainottamisohjelma, jolla saamme tulot ja menot tasapainoon vuoteen 2015 mennessä. Meidän on syytä tasapainottaa taloutta menoja leikkaamalla ja tuloja lisäämällä. Ohjelman tulee sisältää sekä lyhyen että pitkän tähtäimen toimia. Meidän on pantava suu säkkiä myöten ja jemmattava kaikki mahdollinen tämän vuoden hyvästä yhteisöverokertymästä tulevien vuosien notkahdukseen. Meidän on myös syytä tarkistaa kaupungin tulopohjaa nostamalla maksuja ja taksoja sekä kunnallisveroa viimeistään vuonna 2012. Tulevina vuosina voimme investoida vain strategisesti välttämättömiin hankkeisiin. Tämä arviointi tulee ulottaa myös kuntayhtymiin, eli esimerkiksi aluesairaalan tulevia investointeja on syytä tarkastella kriittisesti. Kipein mutta väistämättömin asia on palveluverkon kriittinen tarkastelu, koska juustohöylällä emme selviä. Me joudumme leikkaamaan kouluverkkoa ja karsimaan vanhusten laitospalveluita sekä panostamaan avohoitoon. Myös erilaiset kaupungin myöntämät yhteisöavustukset joutuvat väistämättä suurennuslasin alle. Tällä valtuustokaudella emme voi perustaa uusia virkoja ja toimia. Henkilöstön eläköityessä ja virkojen vapautuessa meidän tulee harkita entistä huomattavasti kriittisemmin virkojen täyttämistä. Samalla kun käymme läpi kaupungin toimintoja eli prosesseja, meidän on syytä harkita, mistä voimme luopua tai mitä tehdä toisin.
Meillä on, hyvät kaupunkilaiset, edessämme haasteellisia aikoja ja vaikeita päätöksiä, jotka ovat välttämättömiä, jotta voimme varmistaa kaupunkimme tulevaisuuden ja tasapainoisen talouden. Jokainen laihdutuskuurilla ollut tietää hankaluuden ja tuskan, joka siihen liittyy. Toisaalta onnistunut kuntokuuri johtaa pysyviin muutoksiin elintavoissa ja johtaa terveellisempään sekä onnellisempaan elämään. Mitä nopeammin nyt toimimme, sen paremmin selviämme tulevista vuosista. Haastan teidät kaikki tulevaisuuden kuntotalkoisiin! n Kirjoittaja on Salon kaupunginjohtaja. • Antti Rantakokko
|
Marjatta Halkilahti
