alasajo

Lauantai 3.3.2012 klo 21.50


 
Tätä mieltä tänään:
 
Moni kaupunkilainen muistaa, miten suurin kirjaimin Kajalakoti vedettiin puolitoista vuotta sitten esille paloturvattomuutensa takia. Kaupungin muissakin vanhuspaikoissa käyneet ovat olleet sitä mieltä, että se oli hakemalla haettu syy ajaa alas toimiva hoitopaikka.
 
Kajalakodissa palovaaramahdollisuus oli syksyllä 2010 sosiaali- ja terveystoimen mielestä kauhistuttava ja kiireellinen. Hätä oli niin suuri, että asia käsiteltiin ylimääräisenä ja siihen tarvittiin jopa kahdet palotarkastuspöytäkirjat. Sitä mitä lautakunnalle ei esitelty oli palotarkastajan sanoma, jonka mukaan ” muuhun Kajalakodin turvallisuustason nostamiseen palataan samassa yhteydessä muiden kaupungin ylläpitämien vanhuskohteiden kanssa kuluvan vuoden aikana.”
 
Vuosi päättyi, ja edettiin jo kevään 2011 puolelle. Kajalakoti oli saanut automaattisen hälytyksen, vanhimman osan vaarallinen yläkerta tyhjennyksen, mutta muitten talojen tilanteesta ei kuulunut mitään. Vasta kesäkuussa lautakunnalle esiteltiin kaupungin vanhushoivakohteiden tilanteet ja tarvittavat turvallisuustason nostosuunnitelmat.

Lehtihaastattelussa, jossa jo jotain pientä muistakin laitoksista palo- ym. turvallisuuden osalta tihkui, toimialajohtaja totesi, että ”taloussuunnitelmissa on varauduttu sprinklerien rakentamiseen, mutta että tässä ei ole paniikkia, koska hanke voidaan jakaa useammalle vuodelle ( SSS 17.6.2011)".
 
Ei enää paniikkia. Ei tietenkään. Sehän meni ohi Kajalakodin kohdalla, vaikka palo-ym. turvakatselmusten jälkeen on nähty, että turvallisuutensa osalta kaikki mahdolliset vaatimukset täyttäviä paikkoja on vain muutama. Rahaa "turvallisuuskorjaamisiin" on nyt esitetty tarvittavan yhteensä yli 1,5 miljoonaa euroa, tuosta Kajalakodin osuus vain 125 000.
 
Summat kuvaavat hyvin kaupungin rahankäyttöä. Siinä vaiheessa kun sosiaali- ja terveystoimi jo aivan varmasti tiesi, että vanhuspaikkojen mahdollinen palo- ja muu turvattomuus toisi eteen muitakin kuin Kajalakodin, se esitti ja valtuusto päätti, että kuntaliitostilanteen järjestämissopimukseen kirjatut rahat vanhuspalveluiden tukemiseen käytettäisiin mm. näin: palvelusetelin hallinnointi, hälyttävät lääkedosetit, Tiipilän valvontajärjestelmä, sähköinen oven avaus, valokuva -projekti, dvd tallenteet, Paukkulakodin saneeraus, Moision vanhustentalon piha-alueen viihtyvyyden parantaminen, minikannettavat kotihoitoon, moottoroidut patjat, suihkutuolit, potilasnosturit, henkilövaa’ at, suihkupaarit, asentohoitotuolit ym., yhteensä 607 000 euroa.
 
Miksei summaa kohdistettu vanhuspaikkojemme palo- ja ym. turvallisuustason kohentamiseen? Korjauksen jälkeen esim. Kajalakoti olisi voinut vastaanottaa terveyskeskuksen vuodeosastolla makuutettavia ikäihmisiä, ihan niin kuin ennen kuntaliitosta. Ei talon taso ole kolmessa vuodessa mihinkään romahtanut, ei myöskään hoitajien hoitamisen taso. 
 
Ilkka Juva esitti ( SSS 20.2.), että taloustoimisto laskisi erilaisia skenaarioita Salon tulevista verotuloista, suhteuttaisi ne nykyisiin menokehyksiin ja toisi laskelmat sekä kaupunkilaisten että valtuuston tietoisuuteen. Tuohon esitykseen on helppo yhtyä. Sosiaali- ja terveystoimesta olisi syytä aloittaa.
 

 
..
 
 
Tuo juttu oli salkkarissa, siis Salon Seudun Sanomissa Tätä mieltä -palstalla tänään ja otsakkeena oli "Kajalakoti ajetaan alas tekosyin"
 
Otsake ei ole minun pääkopastani. Se on salkkarin toimittajan. Kiitos! Hyvin valittu!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini