toinenkin puute

Keskiviikko 17.10.2012 klo 12.10


Ei ehtinyt edellinen kirjoitus kunnolla esille, kun jo sain eteeni toisenkin pyynnön: Nosta esiin ne Kajalakodin "tappajat".

Nostetaan, nostetaan, mut jos mää kävisin syömäs välil!

 

..

Jatkoa klo 13.30-

Söin juu. Ja tein vähän muutakin. Ja puhelimes olin, siis luuri korvalla. Mutta tässä tätä alussa lupaamaani:

 

Kajalakodin alasajo on edennyt vanhuspalveluiden johtajan suunnitelmien mukaan.

Ihan alku on vuodelta 2008, jolloin olin vielä hommissani = Kajalakodin johtaja.

Kesällä 2008 sosiaali- ja terveystoimen toimialajohtaja, joka ei tuolloin vielä ollut edes virallinen johtaja ( vasta 1.1.2009-) yritti estää jopa johtajan paikan avoimeksi julistamisen. Siinä hän ei onnistunut, eikä siinä, ketä jatkajakseni valittiin, mutta kun KumiLeimasin sosiaali- ja terveyslautakunta 1.1.2009 aloitti, niin ensimmäisiä sen päätöksiä oli, että Hintan johtaja onkin sitten myös Kajalakodin pomo.

Miten se livenä onnistuu, sitä kannattaisi kysäistä lautakunnassa istuvilta. http://www.salo.fi/paatoksentekojatalous/luottamustoimielimet/sosiaalijaterveyslautakunta/

Toisessa yhteydessä vanhuspalveluiden johtaja hehkuttelee ja lautakunta on hyväksynyt, että Hintasta ei paikkoja voi vähentää, kun ei lähistöllä ole toista vastaavaa laitosta ja kun asukas sijoitetaan lähelle omaisiaan, tuttaviaan ym.

Niin, että mietis mitä tarkoittaa sana lähistöllä ( Särkisalonkin suunnalla) ja kysy se varmuuden vuoksi lautakunnassa istuvalta. Lautakunnassa istuvien nimet löytyvät edellisestä linkistä. Hintan seliselit ovat tässä: http://salo.tjhosting.com/kokous/2011757-8.HTM

Tämän pykälän takaa löydät vaikka mitä: http://salo.tjhosting.com/kokous/2011920-5.HTM

Löysit varmaan nekin infot, joissa Kajalakoti haukutaan peruskorjaamattomaksi, paloturvattomaksi vanhaksi rötäskäksi. Nyt taloa ujutetaan vauhdilla mielenterveyskuntoutujien tehostetun palveluasumisen paikaksi. Suunnitelmiakin on pilvin pimein ja huom. vain lautakunnassa hyväksytyt, ei valtuustossa. http://salo.tjhosting.com/kokous/20121154-4.HTM

Eivätkö nuo muka kuulukaan enää valtuustolle?

Investointien kohdalla löydät tosi yllärin: http://salo.tjhosting.com/kokous/20121156-5.HTM

täältä: http://salo.tjhosting.com/kokous/20121156-5-4.PDF

Huom. Kajalakotiin on ykskaks ilmestynyt uuden osan huoneita, siistejä ja hyväkuntoisia!

Mistä moiset?

Vanhusneuvostolaisille ym. muullekin yleisölle hehkutetaan miten vanhainkotipaikkoja ( pöytäkirja 4/2012) on liikaa, mutta samalla vanhuspalveluiden johtaja varoo esittämästä, että tehostetun palveluasumisen paikkoja puuttuu ja vuoteen 2020 mennessä tarvitaan taas jo vaikka mitä.

Vanhusneuvoston pöytäkirjat avautuvat, jos avautuvat täältä:

http://www.salo.fi/paatoksentekojatalous/esityslistatjapoytakirjat/vanhusneuvosto/

Minun koneellani kaikki ei avaudu!

 

Niin, että haloo, haloo, kosk on vuosi 2020?

Kysys taas valtuustoehdokkailta tai sote -lautakuntalaisilta.

Ja kysys kun nyt kaik hävitetään, niin milloinkahan rakennetaan jotain uutta ja ennen kaikkea millä rahoilla.

Särkisalokodin ja Kajalakodin alasajo on tämän valtuustokauden suurin munaus ja pahin huijaus.

Kertoo myös tämän hetkisten päättäjiemme tasosta, siitä miten he esitettyihin asioihin paneutuvat ja miten niistä selvää ottavat. On meillä niitäkin. Niitä selvää ottavia. Nimet löytyvät tämän linkin takaa: http://salo.tjhosting.com/kokous/2011920-5-34419.PDF

Kun vähän sivuja "plaraat" niin löytyvät sekä Särkisalokodin että Kajalakodin säilyttäjät ja ne   l a k k a u t t a j a t.

Väitän, että yhdelläkään lakkauttajista ei ole tajuakaan siitä mitä vanhustenhoidon kokonaisuus tässä kaupungissa tällä hetkellä on. Rahaa palaa ja pirusti palaakin, mutta ilman kontrollia.

Jos samat lakkauttajat jatkavat, siis saavat pestin jatkaa 1.1.2013-, niin kyllä täällä, tässä cityssä SelvitysMies tarvitaan.

..

Ja anteeksi jos on linkkejä paljon. Ne nyt vaan on, mutta niitten takaa löytyy sitä faktaa. Ei tart sanoo, et Halkilahtiska puhuu mitä puhuu. Niitäkin nimittäin on.

..

Tämä ei ollut mikään VaaliPuhe, tämä oli Salo -cityn vanhustenhoidon faktaa!

Samantapaista vuodatusta voisin pudotella teknisestä toimesta ja keittiöiden lakkauttamisista. Enkä minä siitäkään tykännyt, kun yks henkilöstöjoukko tuupattiin Taitoa ooyylle. Kyl sekin "säästö" viel tulee maksamaan ja paljon!

 

 

 

 


Kommentit

17.10.2012 21.26  toinen mummu

Faktaa oli tuossakin. Ne, jotka tänään olen tavannut, ovat kilvan kiittäneet Pekka Järvisen kirjoitusta.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini