lähi ja demokratia ja talousosaaminen

Perjantai 19.10.2012 klo 8.12


Uusin Kuntalehti ( = paperinen, nettinen on tässä: http://www.kuntalehti.fi/Sivut/default.aspx ) on taas niin täynnä luettavaa, ettei tiedä pitäiskö jutut lukea ja edetä järjestään vai sen mukaan mihin otsake houkuttelee.

Minä päädyn nyt otsakkeen koukutukseen ja se on: ”Rovaniemi laajentaa lähidemokratiaa.”

Rovaniemi kiinnostaa aina. Se kiinnostaa siks kun olen ikuisuus sitten ollut entisessä maalaiskunnassa yhden piiitkän, kuuuman kesän "vanhainkotiharjoittelijana" ( johtajuuden erikoistumisjakso). x)

Ja mitäkö Rovaniemellä, kuntaliitoskunnassa vuodesta 2006? Mitä meinaavat tehdä?

Meinaavat sitä, että ensi vuonna Rovaniemen kaupungin kaikki kuusi palvelukylää saavat oman aluelautakunnan. Tavoitteena on tehokkuus ja päätöksenteon läheisyys. Ja se taas syntyy siitä, kun alueen väestön asiantuntemus ja kaupunkiorganisaation ammattilaisten ja työntekijöiden ammattitaito yhdistetään.

Se kuka pääsee, valitaan aluelautakuntaan, se ratkaistaan kyläkokouksissa tasa-arvopykälien mukaan.

Ja mitä vielä?

Kaupunki järjestää asukaskuulemisia ja sinne tulee asukasasiamies.

Sillä lailla! Ei meil vaa!

Mites sit suu pannaan, jos kuntalakiin tulee säädös, että aluelautakunnat ovatkin ”must”!

Tuosta sain aasinsillan tulevaan vanhuspalvelulakiin.

Mites sit suu pannaan, kun katsotaan palvelujen saatavuutta ja kun joudutaan vastaamaan siihen miten iäkäs väki on pyytämänsä, tarvitsemansa palvelut saanut.

Kunnan on puolivuosittain julkaistava mm. tiedot siitä miten menee. Ei riitä, että selitellään esim. jonottamista sillä kun "joku nyt vaan odottaa   t i e t t y ä  hoitopaikkaa,   t i e t y s t ä  talosta! Että siitä sitä jonoa on syntynyt. Ja odottamista.

Vanhusneuvosto meillä ei ole puute. Salo -cityssä se jo on, mutta täysin sosiaali- ja terveystoimen tossun alla http://marjattahalkilahtiblogituusisuomifi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/113704-laki-vai-suositus

Ja neuvontapalveluakin tarttis olla. Jos ne nyt ovat Halikossa ja Perniössä nk. ikäkeskuksissa http://www.salo.fi/vanhuspalvelut/ikakeskusmajakka/ niin milläs ei -halikkolaiset, ei -perniöläiset niihin matkaavat.

Jne.

Miten hoidetaan vanhuspalvelulain kuudes pykälä? Miten hoituu yhdenvertaisuus? Nyt en laita linkkiä siihen mistä lain löydät. Nyt saat googlettaa "iha ite".

On siis uudella lautakunnalla miettimisen paikka. Tai no, eipä taida olla, sillä jos sama päättämisen meno ja teho jatkuu kuin nyt ollut on, niin lautakunta käy kokouksissa vain sen verran, että se kumileimaa toimialajohtajan seliselit ja epärealistisetkin esitykset. Demokratiasta ei ole tietoa eikä tajua, mutta vaaliehdokkailla niitä kyl taas näyttää olevan ja ihan niinkuin Honkasen Raimo http://www.raimohonkanen.net/2012/10/12/talousmiehia-ilmestyy-kuin-sienia-sateella/ blogissaan toteaa: talousihmisiäkin alkaa tässä cityssä olla pilvin pimein.

Minäkin ihmettelen "et kui tämmöttis?" ja kysyn: missä pirussa ne tiedot ja taidot on tämän kohta menneen neljän vuoden aikana olleet???? 

Nii ja tämä vielä: Yks ehdokas kirjoittaa salkkarissa, että "seniorikansalaiset on nähtävä voimavarana eikä kuntien ylimääräisenä rasitteena." Rouva ehdokkaalla on ollut 100 prosenttinen mahdollisuus otsakkeensa asian tsekkaamiseen alkaen 1.1.2009-.  Ja nyt en sano tätä yksistäs omalla suulla. Jumankekka et tostakin otsakkeesta on saanut eilen kuulla niin "et korvis kuumotta viel tänäpä"!

 

 

x) Kyllä minuu Oulu ja oululaisetkin kiinnostaa. Oulussa olen ollut sosiaalitoimistossa. Harjoittelua sielläkin!  

 

 

 


Kommentit

19.10.2012 11.29  Seniorikansalainen

Taitaa olla tämä tasa-arvoihminen, joka tuonnoin pääsi Afrikkaan käymään kaupungin kustilla ja joka ei hyväksy seniori-ikäisiä valtuustoon, vaikka kauniisti niistä kirjoittaakin.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini